Lahtelaisnainen laihtui yli 150 kiloa!

Lahtelaisen Belinda Karan hurja laihdutus aiheutti sen, että Belindan löysäksi jäänyt nahka roikkuu naisen yllä kuin ylisuuri puku.

– Napani on jatkuvasti iho­poimujen alla hautumassa ja siksi se on koko ajan tulehtunut, nainen kertoo Hymyn painetussa lehdessä.

Lahtelainen Belinda Kara, 46, oli ylipainoinen jo alle kouluikäisenä.

– Jossain vaiheessa tajusin todellisen tilanteeni. Ymmärsin, että jos en tee lihavuudelleni mitään, pian lapsellani ei ole enää äitiä. Minulla oli kohonnut verenpaine, kärsin astmasta ja useat peräkkäiset keuhkoputkentulehdukset pitivät minua sairaana jatkuvasti. Silloin hakeuduin mahalaukun kavennusleikkaukseen.

Ennen vatsan kavennusleikkausta Belindan paino oli jo yli 250 kiloa. Kotivaa´an lukemat loppuivat kesken ja jotta oikea paino olisi saatu selville, siihen olisi pitänyt käyttää rahtivaakaa.

Kaikkiaan Belindan painoa on tippunut 150 kiloa, eikä hän enää häpeä itseään. Toki ylimääräiseksi jäänyt iho välillä tuskastuttaa, mutta se on kuitenkin pientä enää.

– Arvostan sitä, että voin tehdä tyttäreni kanssa asioita. Kaupassa käyntikin on nykyään kivaa. Ennen oli katastrofi, jos kaupan kassalla oli jonoa, sillä en jaksanut seistä, Belinda sanoo Hymyssä.

Alla kuvia Belindasta:

Teksti:Hymyn toimitus, Carmen Heikkilä
Kuvat:Carmen Heikkilä
Avainsanat: Belinda Kara, iho, laihtuminen, lihavuus, lihavuusleikkaus, nahka, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti