
Aku Louhimiehen Lapin sota -elokuva on ylittänyt 200 000 katsojan rajan ainoastaan kahdessa viikossa.
Elokuvan ensi-ilta oli perjantaina 23.10.2026 ja eiliseen 5.11.2026 mennessä elokuva on saanut kaikkiaan 203 016 elokuvateatterikatsojaa.
Elokuvan avaustulos, 80 178 katsojaa ennakoineen, oli myöskin paras kotimaisen elokuvan perjantai-sunnuntai-avaustulos 2020-luvulla. 100 000 katsojan raja ylittyi puolestaan viidessä päivässä ja toisen viikonlopun tulos 49 776 elokuvateatterikatsojaa oli tämän vuoden toiseksi isoin viikonlopputulos.
Kiitos yleisölle
Elokuvan ohjaaja Aku Louhimies kiittää yleisöä kiinnostuksesta suomalaisia tarinoita kohtaan. “Iloitsemme siitä, että katsojissa on ollut paljon nuoria, sillä elokuvan ikäraja 16 vuotta. Mukana on ollut paljon veteraanejakin”, Aku kertoo.
Elokuvan tuottaja Andrei Alén kertoo Lapin sodan olevan kokonaan Suomessa toteutettu elokuva, mikä on tänä päivänä poikkeuksellista. “Yleisön osoittama kiinnostus on meille erittäin merkityksellistä. Jokainen elokuvalippu on samalla osoitus siitä, että Suomessa kannattaa tehdä kunnianhimoisia kotimaisia elokuvia myös tulevaisuudessa. Ennen kaikkea yleisön tuki mahdollistaa sen, että voimme jatkossakin työllistää suomalaisia elokuva-alan ammattilaisia ja kertoa meille kaikille tärkeitä tarinoita. Tästä mahdollisuudesta olemme todella kiitollisia.”
Liitteenä kuva elokuvan ensi-iltaan osallistuneista sotaveteraaneista Torniossa.
Kuvan credit: Tornion sairaskotisäätiö Saarenvire
Kuvassa vasemmalta oikealle Tenho Ruottu, Arvi Isonikkilä ja Aarno Hilderud.
Katso ohesta uusi haikea ja dramaattinen kohtaus evakkomatkasta.
Muita elokuvan kohtauksia
Oheinen kohtaus Kannaksen suurhyökkäyksestä näyttää sodan hulluuden, kun nuoret pojat joutuivat kokemattomina sotaan. Tässä kuvassa Heikki Ojala (Luukas Niskanen) ampuu ensimmäistä kertaa panssarintorjunta-aseella, jota kutsuttiin panssarikauhuksi.
LAPIN SOTA | Kohtausklippi elokuvasta | Aku Louhimies | 2026
Ohessa kohtaus Kannaksen suurhyökkäyksestä, johon nuoret pojat joutuivat osallistumaan kokeneiden rinnalla.
LAPIN SOTA | Kohtausklippi ”Panssari” elokuvasta | Aku Louhimies | 2026
Elokuvasta
Lapin sodan pääosissa nähdään Peter Franzén, Sannah Nedergård, Luukas Niskanen ja saksalainen Volker Bruch, joka tunnetaan muun muassa Babylon Berlin -menestyssarjan pääroolista. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Olli Rahkonen, Pyry Kähkönen, Elias Keränen, Hilma Kotkaniemi ja Ronja Orasta.
Elokuvan on tuottanut Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff, ja sen levittää Nordisk Film. Antti Tuurin Rauta-antura-romaanin pohjalta tehty käsikirjoitus on Antti Tuurin ja Aku Louhimiehen käsialaa. Lapin sota on sisarteos vuonna 2017 valmistuneelle Aku Louhimiehen ohjaamalle Tuntemattomalle sotilaalle.
Kommentit
Oma kommentti