Lapissa tapeltiin – yksi vietiin poliisin pahnoille rauhoittumaan!

Lapissa poliisia työllistivät viikonlopun aikana kolari ja tappeluihin johtaneet erimielisyydet.

 

Veljekset tappelivat

 

Kittilässä perheenjäsenillä tuli sunnuntain vastaisena yönä riitaa ja veljekset alkoivat tapella nyrkein. Paikalla tilannetta selvittänyt poliisipartio päätyi toimittamaan toisen veljeksistä poliisin haltuun tapahtumien lisäselvittelyjä varten.

 

Tappelu pubin pihalla

 

Kemijärvellä poliisi valvoi järjestystä sunnuntaina aamuyöllä ravintoloiden sulkemisaikaan. Partio havaitsi, että pubin pihalla oli käynnissä tappelu ja meni keskeyttämään tilanteen. Yksi osallisista jatkoi poliisin läsnä ollessakin aggressiivista käytöstään. Mies toimitettiin poliisin pahnoille rauhoittumaan ja selvittämään aamulla tilannetta lisää.

 

Peltivaurioita ketjukolarissa

 

Lohinivassa Kittiläntiellä sattui kolmen auton peräänajokolari lauantaina päiväsaikaan. Selvitysten perusteella neljän auton letkan ensimmäinen oli jarruttanut, jolloin muut autot olivat jarruttaneen, mikä taas oli aiheuttanut sen, että neljäntenä ajanut oli törmännyt kolmannen perään, joka oli ajautunut toisena ajaneen perään. Osalliset olivat jättäneet huomioimatta talvisen liukkaan ajokelin, eivätkä turvavälit olleet tarpeeksi pitkät olosuhteisiin nähden. Tilanteesta selvittiin peltivaurioin.

 

Lähde: Poliisi

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Lappi, peltivaurio, poliisi, putka, tappelu

Kommentit

Oma kommentti