Lappilaismies lottosi ikänsä samalla rivillä, sitten tärppäsi 1,3 miljoonaa: Voitossa oli vain yksi mutka matkassa…

Sodankylässä asuva eläkeläismies on ikänsä lotonnut samalla rivillä. Syyskuussa riviin osui päävoitto, mikä tiesi miehelle toistakin erikoista asiaa: nimittäin lentokonematkaa Vantaalle.

Asiasta kertoo Veikkaus.

Mies seurasi vaimonsa kanssa lauantain lottolähetystä. Samaan aikaan kun lottojuontaja Jasmin Hamid luetteli lottokoneesta esiin pyörivien pallojen numeroita, alkoi mies kirjata numeroita paperille. Kun lottojuontaja oli luetellut kaikki numerot, mies hätkähti niiden kaikkien täsmäävän oman rivinsä kanssa.

-Tuossa on seitsemän oikein, tokaisi mies ja heitti tositelapun vaimolleen. Tämä nakkasi lapun kuitenkin takaisin ja tuhisi vain epäuskoisena.

Seuraavana päivänä lehdessä oli juttua Sodankylään osuneesta 1,3 miljoonan euron voitosta.

Mies asetteli kylävierailleen pöytään lehden – ja sen viereen pelitositteensa. Vieraat olivat toki omaa sukua.

Kun voitto oli selvä, alkoi kuitenkin eläkeläismiehen huoli voitonlunastusmatkasta. Sodankyläläinen kun ei ollut kuuna päivänä lentänyt, ja nyt olisi tosi kyseessä. Vantaalla, pääkonttorissa odotti sentään 1,3 miljoonaa euroa.

-Onneksi ei tarvitse rahat matkalaukusta pursuten matkustaa, vaan maksavat suoraan tilille, mies totesi.

Tuore lottomiljonääri ei vielä osaa nimetä käyttökohdetta rahoille. Pienellä paikkakunnalla arvuuttelut voittajasta ovat jo lähteneet liikkeelle, mutta mies on pystynyt pitämään ilmeensä värähtämättömänä. Hän jatkaa elämäänsä matalalla profiililla, eikä haaveissa ole suuria hankintoja.

-Matkaa ei ainakaan nyt ole suunnitteilla. Se kun vaatisi taas lentämistä, voittaja toteaa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: euro, jättipotti, Lappi, lentäminen, lotto, raha, seteli, voitto

Kommentit

Oma kommentti