Kuva Jorma Pouta

Lehdistöneuvos Jorma Pouta muistelee Matti Nykästä: Mäessä keskittynyt, kotona levoton

Matti Nykäsen juhlaa, arkea, iloja ja suruja seurasi aitiopaikalta Seuran lehtikuvaajana työskennellyt Jorma Pouta. Pouta pääsi kurkistamaan myös Nykäsen yksityiselämän salaisuuksiin.

Lehdistöneuvoksen arvonimen viime vuoden lopulla saanut lehtikuvaaja Jorma Pouta työskenteli 1980-luvun puolivälistä lähes vuosikymmenen ajan Matti Nykäsen hovikuvaajana. Erikoissuhde Nykäseen syntyi Seuran toimittajan Isto Lysmän (1936-2012) kautta. Lysmä oli Nykäsen ensimmäinen luottotoimittaja, joka loihti mäkihyppääjästä koko kansan seuraaman ja rakastaman myyttisen sankarin.

Nyt Pouta kertoo tarinansa Matista Hymyn painetussa lehdessä.

Poudan päällimmäisenä muistona Nykäsestä kotioloissa ja arkena jäi levottomuus, täydellisenä vastakohtana kilpailutilanteille. Keskittymiskyvyn puute näkyi kotioloissa pienissäkin asioissa.

– Nykänen oli hirveän levoton. Hän ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan. Kulki ympäriinsä ja laukoi mielipiteitään, Pouta kertoo.

Joskus haastattelutilanteissa Nykänen oli tosi hiljainen, ei sanonut kuin muutaman virkkeen, mutta Lysmä tunsi haastateltavansa perusteellisesti. Tekstiä virtasi pienestäkin purosta.

– Lysmä voihki, miten vaikeaa on kirjoittaa Nykäsestä. Ihmeellisesti hän kykeni kirjoittamaan kahdenkin aukeaman jutun, vaikkei Nykänen ollut sanonut haastattelussa juuri mitään.

Joskus tarinaa olisi ollut enemmänkin, esimerkiksi häämatkalla Sri Lankalla:

-Kyllähän siellä riitojakin oli. Tiinan silmät olivat joskus tappelun jäljiltä punaiset, Pouta kertoo.

Viralliset yhteiskuvat olivat jäädä väliin, sillä sovittuna tapaamisaikana Nykänen linnoittautuikin huoneeseensa. Ilmeisesti kiivaan riidan seurauksena.

Lue Matista nuorena urheilusankarina luottokuvaajan muistamana vain Hymystä.

Lehden teksti: Hannu Teider

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Isto Lysmä, Jorma Pouta, Matti Nykänen

Kommentit

Oma kommentti