
Linda Lampenius promo.
Viulisti Linda Lampenius palaa esiintymislavoille popmusiikin pariin.

VIULISTI LINDA LAMPENIUS, 19.12.2004
© PEKKA NIEMINEN/SKOY
Lampenius nousee Helsingin Kulttuuritalon lavalle perjantaina 23. toukokuuta Pop-kuningattaren paluu -konserttinsa myötä. Luvassa on Lampeniuksen omaa tuotantoa sekä kotimaisia ja kansainvälisiä hittejä akustisella ja sähköviululla esitettyinä.
Lampeniuksen popura käynnistyi vuonna 1997 ilmestyneen hänen omaa nimeään kantaneen albumin myötä. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 8. Se julkaistiin vain Suomessa, mutta hänen singlensä Violator/Toccata and Fugue in D minor sai suurta kansainvälistä huomiota.
– On hienoa palata taas lavoille popmusiikin pariin. En ole tehnyt popkonsertteja Suomessa liki kahteenkymmeneen vuoteen. Keikalla tullaan näkemään lisäkseni yllätysesiintyjiä sekä tanssijoita ja paljon muuta, Lampenius kertoo.
Kulttuuritalon konsertissa kuullaan muun muassa Lampeniuksen kolme jättihittiä, jotka keräsivät Baywatch-TV-sarjan kautta yli miljardiyleisön. Lisäksi hän tulkitsee muun muassa isoimmat Bond-tunnarit potpurina, Kuumaa-yhtyeen jättihitin sekä Pete Parkkosen Kohta sataa -kappaleen.
Lampeniuksen paluukiertue jatkuu syksyllä 21 konsertin voimin ympäri Suomen.

MLL!UP! Hyväntekeväisyysmuotinäytös 2023, Linda Lampenius. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia.
Kommentit
Oma kommentti