OM Kuvaryhmä

Lola Odusoga: ”En koe ansaitsevani yhtään enempää”

Lola Odusoga tuo tuoreessa blogissaan esiin ikävän tosiseikan. Näyttäviä vaatteita suunnitellaan yhä edelleen suurimmaksi osaksi ihmisille, jotka ovat niin sanotuissa mallin mitoissa. Legendaarinen missikaunotar tuo esiin mielenkiintoisen näkökulman. Hän korostaa, että sopivien vaatteiden löytäminen ei ole ainoastaan ulkonäöllinen asia.

– Tunne siitä, että on hyväksytty ja tasavertainen osa yhteiskuntaa on erittäin tärkeä. Jos kasvaa maailmassa, jossa kaikki on aina mahdollista ihmisille ympärillä, mutta ei itselle, ei kokemus eletystä elämästä voi mitenkään olla yhtä positiivinen eikä ajatus tulevaisuudesta yhtä optimistinen. Itsensä tukahduttaminen ja tyytyminen on haitallista pitkässä juoksussa, Lola kirjoittaa.

Hän korostaa, että toki kaikenkokoisille suunnattuja muodikkaita vaatteita on nykyään tarjolla, mutta edelleen vähäisissä määrin.

Lola tuo esiin myös kiitollisuutensa siitä, että hän on saanut tehdä kaikenlaisia mallintöitä. Kaikkien tuntemaa kaunotarta pyydetään ammattimallin töihin, mutta myös sellaisiin kuvauksiin, joissa halutaan käyttää tavallista ihmistä.

– En nosta itseäni jalustalle, enkä koe ansaitsevani yhtään enempää tai hienompaa kuin joku toinen. Mainostamani tuotteet ja palvelut on tehty useimmiten juurikin kaikille meille ihmisille, eikä vain julkimoille ja muille staroille, Lola kiteyttää blogissaan.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: blogi, Lola Odusoga, malli, Miss Suomi

Kommentit

Oma kommentti