Lola Odusogan sometilillä asemainoksia – nyt puhuu Lola!

Viime kesänä Lola Odusogaa Instagramissa seuranneet käyttäjät saattoivat yllättyä. Lolan lähes 25 000 seuraajan tililtä alettiin julkaista aseisiin liittyvää mainontaa. Lolan tili oli päätynyt hakkerin hampaisiin.

– Siitä alkoi ihan käsittämättömän pitkä ja aikaa, energiaa sekä hermoja syönyt projekti, kun yritin saada tilin poistumaan Instagramista, kertaa Lola.

Kaapattu Instagram-tili ei ole ainut esimerkki siitä, kun Lolan henkilöllisyyttä tai tietoja on käytetty väärin.

– Nimelläni on tehty feikkiprofiileita sosiaaliseen mediaan, ja niiden kautta on lähetetty asiattomia viestejä esiintyen minuna.

Lolan henkilökohtaisia tietoja on myös päätynyt kaikkien näkyville, hänestä johtumattomista syistä.

– Ymmärsin sen jälkeen, että aina ei ole omissa käsissä, miten ja mikä tieto pääsee leviämään.

Nainen on nyt Omatiedon Tietovahti-palvelun kampanjakasvona.

Omien tietojen valvomisen lisäksi Odusoga haluaa herätellä ihmisiä miettimään sitä, miten paljon itsestään kannattaa jakaa tietoa verkossa.

– Oma rajani kulkee siinä, että kodistani ei näy mitään sosiaalisessa mediassa. Monet jakavat some-tilillään tarkkoja sijaintitietoja sekä kuvia kodistaan ja lapsistaan. Näitä tietoja yhdistelemällä pystyy piirtämään aika tarkan kuvan siitä, minkälaista arkea vietät ja missä liikut, Lola varoittaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: hakkeri, Instagram, Lola Odusoga

Kommentit

Oma kommentti