Lotan pappa saa rakkauskirjeitäkin – niihin hänellä on suora vastaus

Hymy kävi someilmiöksi muodostuneiden Lotan ja Papan kotona.

Lotta-Sofia ja Jorma Saahko ovat ladanneet sosiaaliseen mediaan kaikkiaan jo noin viisisataa korona-ajan piristykseksi tarkoitettua laulua.

Heidän esittämänsä valssit, tangot ja virret vetoavat kaikkiin ikäryhmiin.

–Suosiomme räjähti käsiin heti ensimmäisenä esittämästämme laulusta, Lotta kertoo Hymyn painetun lehden haastattelussa, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Leila Itkonen.

Koko Lotan ja Papan someilmiö syntyi ikään kuin vahingossa.

Pian Lotan Valkeakoskelle saapumisen jälkeen tapahtui nimittäin kömmähdys –  pappa tupsahti Lotan huoneeseen kesken tämän etälaulutunnin.

–  Aloin laulaa taustalla, ja Lotan laulunopettaja rupesi taputtamaan videoyhteyden päästä, Pappa kertoo.

Siitä se sitten alkoi.

Naispuolisilta ihailijoilta tuleva posti on välillä hämmentävää.

–Kerran tuli sellainen kirje, jossa sanottiin, että voisi pussata papan puolikuoliaaksi, Lotta kertoo.

Papan mukaan treffitarjouksia ei ole tullut enää yhtä lailla kuin alussa.

–Mie olen heti kieltäytynyt ehdotuksista. Olen sanonut, että olin jo lähes 50 vuotta naimisissa ja loppuelämäni olen yksin.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jorma Saahko, Lotta ja pappa, Lotta Saahko

Kommentit

Oma kommentti