Lyhytkasvuisesta Eerosta, 37, on tullut kaikkien rakastama hahmo – kertoo vaietusta tragediastaan

Olet nähnyt hänet TV:n Possessa tai elokuvarooleissa? Ensi vuonna hänet nähdään muun muassa Luokkakokous-leffassa!

Hänestä on tullut TikTok-tähti, jonka kanssa haluavat samaan kuvaan kaikki. Hän mainostaa somessa monia asioita, ja kaikki haluavat olla hänen kavereitaan.

Kukas hän on? Hän on 37-vuotias Eero Herranen, jonka suosio sai alkunsa siitä, että Eero pisti persoonansa ja huumorin peliin ja alkoi julkaista itsestään videoita lyhytkasvuisena. Tiedättehän. Miten sujuu vaikkapa pankkiautomaatilla asiointi.

Nyt Eero kertoo elämästään Juha Veli Jokisen jutussa painetussa Hymyssä.

Haastatteluun Eero kurvaa autollaan, jonka kuskin paikalla on lastenistuin. Hän ei yllä polkimille, sillä hänellä on pituutta 110 senttiä.

-Hyppäsin oravanpyörästä pois viitisen vuotta sitten. Aloin silloin hoitaa iäkkäitä isovanhempiani, Eero paljastaa Hymyssä. Aiemmin hän oli töissä it-firmassa ja asiakkuuspäällikkönä.

Hymyssä Eero kertoo myös elämänsä suurimmasta tragediasta. Se tapahtui neljä vuotta sitten.

-Veli ei vain jaksanut. Myös hyvä ja läheinen naisystävä lähti täältä oman käden kautta. Se oli rankkaa aikaa.

 

Teksti:Hymyn toimitus, Juha Veli Jokinen
Kuvat:Juha Veli Jokinen
Avainsanat: Eero Herranen, lyhytkasvuinen Eero, Tik Tok Eero

Kommentit

Oma kommentti