Maankuulua orkesteria uhkaa surullinen kohtalo

Suomen tunnetuimpiin orkestereihin lukeutuvaa RNO:ta uhkaa lopettaminen.

Vuonna 2005 perustettu kapellimestari Riku Niemen johtama orkesteri on putoamassa pois alan valtionosuusjärjestelmästä ja menettämässä ratkaisevan osan rahoituksestaan. Lopettamisen myötä kymmenet ammattimuusikot ovat menettämässä työpaikkansa. RNO kertoo asiasta julkituomallaan tiedotteella.

RNO on ollut opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionosuuden parissa yhdentoista vuoden ajan. Nyt orkesteria ollaan kuitenkin poistamassa järjestelmästä, sillä valtionosuuksia suunnitteleva lautakunta haluaa lakkauttaa RNO:n rahoituksen ensi vuoden alusta ainoana valtionosuuden saajana kaikkiaan 85 taidelaitoksen ja 28 orkesterin joukossa.

RNO on saanut vuosittain noin 400 000 euron suuruisen avustuksen muusikoiden palkkioihin ja muihin toimintakuluihinsa. Avustusrahan lakkauttaminen merkitsisi käytännössä orkesterin toiminnan loppumista.

– RNO on koko Suomen orkesteri. Olemme konsertoineet vuosien aikana yli 130 paikkakunnalla ympäri maan ja vieneet korkeatasoista musiikkia ja tunnettuja solisteja lukuisiin pieniin kuntiin, joissa esiintyminen ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman valtionosuuden tukea, toteaa kapellimestari Riku Niemi.

RNO esittää viihde- ja rytmimusiikin kotimaisten ja kansainvälisten klassikoiden lisäksi musiikkia monista muistakin eri tyylisuunnista.

Viimeksi RNO esiintyi syyskuussa kiertueella laulaja Amadeus Lundbergin kanssa Hartolassa, Pihtiputaalla, Juankoskella, Ilomantsissa, Ruokolahdella, Raisiossa, Somerolla ja Keravalla.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: orkesteri, RNO, Riku Niemi Orchestra

Kommentit

Oma kommentti