Maisa esiintyi Discoveryn  Gossip Moms Suomi -ohjelmassa

Maisa Torppa päätyi botoxiin ongelmansa kanssa

Maisa Torppa on turvautunut botuliiniin, joka tuttavallisemmin botoxina tunnetaan. Mutta ei aivan siinä merkityksessä kuin moni sen mieltää.

Maisa ei ole ottanut botoxia kasvoihin, vaan hoidattanut sillä bruksismia eli narskuttelua. Botoxia käytetään myös liikahikoilun hoitoon.

Maisa kirjoitti asiasta Instagramin tarinaosuudessa:

-Oon aikaisemmin puhunut täällä siitä, että kärsin järkyttävistä purentalihasjumeista. Päänsärky on ollut öisen narskuttelun takia aivan järkyttävää ja mitkään särkylääkkeet ei siihen auttaneet. Kokeilin kaikkia poppaskonsteja. Esimerkiksi teetätin purentakiskot, kävin purentalihashieronnassa, venyttelin purentalihaksia ja hieroin purentalihaksia niille suunnitelluilla laitteilla kotona. En varmasti edes muista kaikkia kikkoja joita kokeilin! Maisa kertoo.

Apua ei tullut ja Maisasta tuli epätoivoinen. Päänsärky oli päivittäistä. Lopulta helpotus löytyi, ja kaikki kivut lähtivät botox-käsittelyn jälkeen.

– Päänsärkylääkkeitä ei ole tämän jälkeen tarvittu kertaakaan ja olo on aivan ihana, kun kipu on poissa!

Maisa sanoo, että häntä jännitti aluksi.

-Plastiikkakirurgi kertoi tästä hoitomuodosta ja päätin kokeilla, koska kaikki muut konstit tuntui olevan käytetty. Voi kun olisin tiennyt tästä hoitomuodosta heti kipujen alettua, niin ei olisi tarvinnut kestää särkyä päivääkään. Kaikki kivut katosivat, ja puolisokin kiittää, kun en enää narskuttele öisin, Maisa heläyttää.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: botox, botuliini, bruksismi, Maisa Torppa, narskuttelu

Kommentit

Oma kommentti