Maisa esiintyy Discovery plussan Gossip Moms Suomi -ohjelmassa.

Maisa Torppa paljastaa rankan koulukiusaamistaustansa: ”Tosi kipeä aihe mulle”

Maisa Torppa kirjoittaa sosiaalisessa mediassa kiusaamisesta. Hän myös paljastaa joutuneensa lapsuusiällä koulukiusatuksi, mitä hän ei ole aiemmin kertonut.

– Asia mistä en ole julkisuudessa puhunut on mulle tosi kipeä. Olin nuoruudessani niin koulukiusattu, että jouduin käydä yhdeksännen luokan kotikoulussa.

Maisan lohduton tilitys jatkuu:

–  Muhun kohdistunut kiusaaminen oli henkistä ja fyysistä. Silloin suurin toiveeni oli kasvaa aikuiseksi, jotta kiusaaminen loppuisi.

Maisan mukaan kiusaaminen on vain jatkunut aikuisiällä.

– Ajattelin että aikuiset olisivat niin järkeviä, että silloin ei enää kiusattaisi. Olin väärässä, hän somettaa.

– Viime marraskuusta lähtien olen kokenut elämäni helvetillisimmän ajanjakson, jossa aikuisten ihmisten tekemä kiusaaminen on saavuttanut sairaalloiset mittasuhteet. Mua harmittaa älyttömästi, että joudun tehdä tälläisen päivityksen mutta oon kohta vuoden ollut asiaa kommentoimatta ja enää en siihen pysty.

Hän kuvaa kiusaamista järkyttäväksi ja äärimmäisyyksiin meneväksi.

– Jonakin päivänä kerron hänen (kiusaajan) nimensä ja kaikki vuoden aikaiset teot. Nyt olen niin lyöty, etten siihen pysty, Torppa sanoo.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kiusaaminen, Maisa Torppa

Kommentit

Seuraavana päivänä kertoo toisessa mediassa, että Mikkonsa exä on tehnyt hänestä perättömän ilmoituksen sossun. Jutussa hän kertoi myös kuinka hän joutuu ”vauva-kuplastaan” antamaan näitä kommentteja.😁 Voi voi sentään Maisuli sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää!
ps. Tuo yksityinen insta-tili jota ihmiset seuraavat ja kommentoivat on varsinainen vitsi. Tuon tilin tietoja on varmasti jaettu vain sinne kehuja kirjoittaville.😁

Alkoi armoton säälin metsästys. Kaikki konstit vaan käyttöön. Voihan se olla ,että joku uskoo . Minä säälin enemmän niitä joita tuo nainen on kiusannut. Siitä tulisikin aika pitkä lista. Nyt vaan enemmän niitä itkun pyrskähdyksiä esiin ja siinä voisi samalla väännellä dramaattisesti myös käsiä yhteen..Ne on nuo tyhjät tynnyrit joiden kolina kauas kuuluu….

Oma kommentti