Mamban Tero Vaara lakkasi juomasta vuosi sitten – Hymy tapasi miehen tänään

Syvissä vesissä uinut muusikko Tero Vaara, 55, puhkuu uuden luomisen tarmoa. Pisteenä iin päälle Teron luotsaama Mamba-yhtye on koonnut rivinsä ja palaa kesällä keikkalavoille uuden musiikin siivittämänä – jos korona suo.

– Nyt riittää menohaluja. Olemme tehneet uusia biisejä ja vire on hyvä. Kentälläkin tuntuu olevan hyvänlaista imua, mikä on hieno asia, Tero Vaara hymyilee.

Viimeksi Mamba nähtiin keikkalavoilla vuonna 2014. Silloin vuonna 1984 perustettu poppoo jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle 30-vuotisjuhlavuoden päätteeksi.

Mikä sai miehen lopettamaan viinalla läträämisen?

– En ollut möhlinyt tai mokaillut mitään, mutta aloin miettiä touhua mennessäni kohti 60 vuoden rajapyykkiä. Ei alkoholinkäyttö ainakaan edistä yleiskuntoa loppuelämää ajatellen. Oli parempi lopettaa ennemmin kuin myöhemmin, Tero kertoo Hymyn painetun lehden jutussa.

Rohkaisevana esimerkkinä Terolle toimi toinen porilaislähtöinen muusikko, viime vuonna edesmennyt Olli Lindholm, joka kiersi korkin kiinni vuonna 2000.

Muutos on tuonut uutta virtaa, joka näkyy Terosta ulospäin. Kiloja on pudonnut 13, päiviin on tullut lisää tunteja ja syvemmät tunnemyrskyt ovat jääneet pois.

– Tuntuu kuin olisin saanut uudet paristot. Niin fyysinen kuin henkinen kunto on parempi.

Lue juttu Terosta painetusta lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Avainsanat: alkoholi, Tero Vaara, Mamba

Kommentit

Oma kommentti