Mari Valosaari kävi silmäluomileikkauksessa – tältä näyttää nyt!

Kuva Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Mari Valosaari leikkautti silmäluomensa. Eivät ne roikkuneet aiemminkaan, mutta nyt on kyllä nuorekkuutta saatu leikkauksen ansiosta.

Monet eivät ujostele kertoessaan julkisuuteen kauneuskirurgisista toimenpiteistään. Ei myöskään Valosaari, joka on julkaissut useita kuvia leikkauksen antamasta lopputuloksesta.

– Jotkut kuulemma jännittää leikkausta, minä olin niin innoissani tulevasta, että en kai edes tajunnut jännittää, hän toteaa kuvajulkaisun yhteydessä.

– Ja toisaalta Outi oli kertonut konsultaatiossa selkeästi mitä tapahtuu ja luotin hänen ammattitaitoon, sekin loi turvallisuuden tunnetta. Leikkauspäivä sujui tosi kivasti ja kivuttomasti. Kyllä, kivuttomasti myös puudutuksen jälkeen.

– Tää oli aikamoinen yllätys että kipua ei tullut edes leikkauksen jälkeisinä päivinä. Turvotusta toki oli ja jälkihoito kylmällä ehdotonta, mutta kipua en tuntenut.

– Siskoni tuli hakemaan mut leikkauksen jälkeen sillä autolla ajaminen puuduttavien silmätippojen vuoksi ei olisi onnistunut. Näkö oli hieman sumea muutaman päivän ajan, mutta palautu sitten kyllä täysin.
Sairaslomaksi suositellaan viikkoa, mä olin 4 päivää pois radiosta.

Kuvat Mari Valosaaren Instagramista.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: kauneuskirurgia, leikkaus, Mari Valosaari, operaatio, silmäluomet, silmäluomileikkaus

Kommentit

Oma kommentti