Markku Toikka: ”Koko elämäni on ollut melkoista improvisointia”

© Pekka Holmström/KuvaryhmŠ/SKOY

Markku Toikasta julkaistaan avoin ja elävä kertomus kirjana. Se joka 1970–80-lukujen boheemiin teatterimaailmaan, kapinallisten tekijöiden keskelle ja roolien taakse, miehen sisimpään, jossa herkkyys, huumori ja levottomuus kulkevat rinta rinnan, halki vuosikymmenten. Toikka pohtii myös, miten evakkojuuret ovat vaikuttaneet hänen uravalintoihinsa.

Koko elämäni on ollut melkoista improvisointia. Harvoin olen tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi, sillä minulla ei ole koskaan ollut mitään kunnianhimoista suunnitelmaa urani suhteen, Toikka toteaa kirjastaan.

– Meikäläiseltä on löytynyt kuitenkin aina sen verran rohkeutta, että olen ottanut vastaan haasteen kuin haasteen ja pyrkinyt käyttämään estraditaiteilijan lahjakkuuttani. Koska kyllähän minulla lahjojakin on ollut.

Markku Toikka on suomalaisen teatterin ja viihteen rohkea, omaehtoinen kulkija – näyttelijä, koomikko ja tarinankertoja, joka ei ole taipunut tallaamaan valmiiksi viitoitettuja polkuja.

Somerolta Helsinkiin lähtenyt karjalaisevakkojen poika päätyi Teatterikouluun, nousi näyttämöille ja osui keskelle suomalaisen kulttuurielämän murrosta. Hän näytteli Kalle Holmbergin ohjaamana Kullervoa, rikkoi rajoja Pete Q -kulttinäytelmässä ja valloitti yleisönsä Lapinlahden Lintuna ja elokuvissa sekä tv-sarjoissa.

Teoksen kirjoittaja Mika Wickström kertoo, että idea kirjaan syntyi spontaanisti kumpulalaisessa pitseriassa.

– Toikka pohti, olisiko hänen tarinansa kertomisen arvoinen. Tarjouduin oitis kirjoittajaksi, kunhan vain kustantaja löytyy. Ja löytyihän se”, kertoo Wickström.

– Tarkoituksenamme oli alusta lähtien kertoa mahdollisimman pidäkkeettömästi näyttelijä Toikan urasta, persoonasta ja elämästä”, kuvailee Wickström.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Markku Toikka

Kommentit

Oma kommentti