
Syvälahden tanssilava Kangasniemellä, 17.6.2017. Ex-tangokuningas Marko Maunuksela. © Kari Pekonen/Otavamedia
Marko Maunukselasta tulee oululainen.
– Me muutetaan Ouluun, Marko Maunuksela iloitsee sosiaalisessa mediassa.
-Elämä on just niin ihanaa, hullua, rohkeaa, järjetöntä ja ainutlaatuista kun itse päätät siitä tehdä. Me päätettiin nyt näin, hän jatkaa.
Elokuun alussa Markosta ja hänen perheestään tulee oululaisia.
– Espoon asunto on myyty ja Oulussa meitä odottaa ihana koti. Siellä odottaa myös meidän yksi läheisistä timanteista, eli lapsenlapsemme. Hän oli suurin innoittaja tässä koko ajatuksessa. Mummi ja Pappa haluaa olla hänen elämässään mukana ja lähellä. Ihanampi ajatus on voida antaa apua nyt, eikä sitten harmitella joskus myöhemmin, että olispa pitänyt.
Miten radion käy?
– Heinäkuussa tulee täyteen 10v radiotöitä. Luonnollisesti tämä muutto tarkoittaa sitä, että Aito Iskelmän aamu loppuu tässä olomuodossaan (Elina ja Marko) jo huomenna perjantaina. Oma ääni aamussa hiljenee kymppijuhlien aikaan pe 18.7.2025.
Taija-vaimo on myös jo irtisanoutunut omista töistään, ja hakee sitten Oulusta uusia.
– Keskityn jatkossa entistä enemmän oman soolouran paluuseen ja sen rakentamiseen. Soolokeikkojakin on jo ihan kivasti alkanut osumaan kalenteriin. Lisääkin sopii, olen altis tarttumaan uuteen! Lainataan tähän tuttua sanontaa; ”mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane”.
– Monia verkkoja on jo vesillä. Pyrin rakentamaan omalta osaltani mahdollisimman monipuolista viihdetarjontaa, aivan ”kuin silloin ennen”. Tanssilavakeikkoja, konsertteja, juontokeikkoja, teatteria, jne.. Esiintyminen liveyleisön edessä on intohimo. Uskon ja luotan että luvassa on uuden kappaleeni lupamaa iloaikaa monella tavalla. Pysykäähän kuulolla ja ”nähhään Oulusa”
Kommentit
Oma kommentti