Revenge Body with Martina Aitolehti -ohjelma nähdään discovery+ -suoratoistopalvelussa keväällä 2022

Martina Aitolehden ulostulo antoi vastauksen eroepäilyihin

Alkusyksystä uutisoitiin Martina Aitolehden ja Hannu Pikkaraisen suhteen ajautuneen karille. Sittemmin mies on kuitenkin näkynyt  Martinan sosiaalisen median julkaisuissa. Hannu on muun muassa toiminut hyvinvointivalmentajan sairausloman tuuraajana. Martinan omat treenivideot kun ovat olleet tauolla jalkaleikkauksen vuoksi.

Kaksikon suhteen laadusta ei kuitenkaan ole ollut täyttä varmuutta. Martina on tunnetusti edelleen läheisissä väleissä myös ex-aviomiehensä Esko Eerikäisen kanssa. Hänen kohdallaan ystävyys voi siis jatkua erosta huolimatta.

Martina ja Hannu palasivat eilen Suomeen Espanjan Marbellasta. Mukana matkalla olivat myös Martinan tyttäret Victoria ja Isabella. Hyvinvointivalmentaja innostui julkaisemaan lomakuvia Instagramin stories-osiossa. Niissä oli muun muassa otos, jossa Martina ja Hannu poseeraavat poski poskea vasten.

– Kiitollinen sinusta, umpirakastuneen oloinen Martina oli laittanut kuvatekstiksi sydän-emojin kera.

Kyyhkyläisillä tuntuu siis olevan kaikki paremmin kuin hyvin!

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: ero, Esko Eerikäinen, Hannu Pikkarainen, Isabella, Martina Aitolehti, Martina ja Hannu, tytär, Victoria

Kommentit

Oma kommentti