Martina avioituu sittenkin – pelkkä julkisuustemppu?

Nakumalli ja tanssiyrittäjä Martina Aitolehden ja hänen tanssijamiehensä Esko Eerikäisen kirkkovihkimisestä tulee sittenkin totta. Iltasanomien saamien tietojen mukaan pariskunta on lähtenyt häämatkalleen Kolumbiaan aikaistetusti. Avioliitto siunataan Helsingin Tuomiokirkossa elokuun 30. päivänä. Iltasanomien mukaan Martina oli ilmoittanut uusista suunnitelmista ystävilleen tekstiviestillä, ja seurapiirisinkku Sini Helmi vahvisti saaneensa kutsun.

Hymy paljasti Martinan ja Eskon häiden perumisen ensimmäisenä. Martina ehti jo jättää Helsingin käräjäoikeudelle eropaperit viime tiistaina. Asiasta kertoi 7 päivää -lehti.

Viikon kestänyt eipäs-juupas -leikki on saanut Iltasanomien mukaan Martinan pahoittelemaan ”tätä kamalaa härdelliä.”

Hymyn haastattelemat, mutta nimettömänä pysyttelevät seurapiirit tietävät kertoa, että Martinan häästressi ja pariskunnan tulinen temperamentti ovat syy kummalliseen episodiin. Osa veikkailee koko asiaa pelkäksi Martinan uuden kalenterin ja hiipuneen julkisuusarvon mainostempuksi.

-Oli syy mikä tahansa, erittäin harkitsematon ja lapsellinen teko kokonaisuudessaan. Eivät aikuiset ihmiset pelleile tärkeillä asioilla ja muuta mieltään viikon sisään tuolla tavoin, Hymylle päivitellään.

martinaPariskunnan siviilivihkiminen suoritettiin maistraatissa viime syksynä.

Teksti: Hymy

Kommentit

aivan vähempää ei vois kiinnostaa tuon naisen sekoilut! jostain kumman syystä tällaisia naikkosia on tullut kuin sieniä sateella tähän maahan? kertooko yleisesä degeneroitumisesta vai mistä?

No v.uakos sinäkin tällä saitilla sitten roikut, kun boikottia olet hamuamassa? Mistä edes mistään Martinasta tiedät, ellet satu olemaan juorujen tekopyhä hevijuuseri.

niin just boikottiin seiskat ja hymyt sun, muut juorulehdet pitäiskö sanoo jos joku yrittää kaupitella puhelinmyyjät ei kiinnosta pikku marttinat pätkääkään ketäköhän kiinnosta se hääohjelma mikä tulee boikottiin sekin.

arvasin ku rahaa ja julkisuutta keinollla millä hyvänsä häpee marttina jääkää kolumpiaan älkää tulko suomeen.

Oli niin lukijoita rahastava juttu että hohoijaa. Jenkeissä tällanen voi mennä läpi, mutta ei suomessa. Nyt seiska ja martina käärii massit tuosta fake sekoilusta. Seiska boikottiin, Lehdet väärin päin kassoilla!!

Oma kommentti