Kai Merilä

Matti Nykäsen kanssa lavalle astuvan nimi kummeksuttaa kansaa, tässä syy

Hymy uutisoi tänään Matti-revyystä nimeltä Show not, joka tulee ensi-iltaan ensi kuussa. Hymyyn otettiin yhteyttä ihmetellen erästä näyttelijävalintaa.

Nimittäin: revyyn yhdeksi pääosan esittäjäksi on valittu Anniina Jokinen. Hymyn lukijat tiesivät jo kysellä lehdeltämme, että Matti Nykäsen tätä nykyä kolmekymppinen tytärkö? Siitä ei ole kysymys.

Matin tytär ei siis kapua estradille isänsä kanssa, vaan kyseessä on näyttelijä Anniina Jokinen. Anniinan Instagram-sivuilta on nähtävissä myös kuvamateriaalia, jossa hän poseeraa revyyn päätähden kanssa.

Anniina Jokinen on nimeltään myös Matin tytär, joka syntyi avioliiton ulkopuolella. Hän tuli vajaa kymmenen vuotta sitten julkisuuteen ensimmäisen kerran Hymy-lehden haastattelussa kertoen, miltä tuntui olla Nykäsen tytär. Kuvallaan ja nimellään esiintynyt Anniina on sittemmin saanut myös lapsia, joista on uutisoitu julkisuudessa.

#maafushi #maldives #holidaymood #itsaparadise ???? #besttimes

Henkilön Anniina Jokinen (@anskujokinen) jakama julkaisu

Matti-treenit! ??? #shownot #elämäonlaiffii #fiftysixty #ehkäotinehkäen

Henkilön Anniina Jokinen (@anskujokinen) jakama julkaisu

Käytiin kuvaamassa Matin kaa tänään matskua revyytä varten ?⛷ #shownot #elämäonihmisenparastaaikaa ?

Henkilön Anniina Jokinen (@anskujokinen) jakama julkaisu

Teksti:JT Tuomela
Avainsanat: Anniina Jokinen, Matti Nykänen, Show not

Kommentit

Oma kommentti