Mies kuoli putkaan Lahdessa – poliisi vei suruviestin väärille omaisille

Hämeen poliisilaitos on selvittänyt 21.9. illalla tapahtunutta tilannetta, jossa Lahdessa pääpoliisiaseman säilytystiloissa menehtyneen henkilön kuolemasta vietiin tieto väärälle omaiselle. Väärä tieto oikaistiin poliisin mukaan samana iltana heti kun se oli havaittu.

Syyttäjä johtaa kuolemansyyntutkintaa ja hän päättää antaako virheellisesti viety kuolinviesti aihetta toimenpiteisiin.

Hämeen poliisilaitoksella on käsitys, ettei kyse ole rikoksesta, vaan inhimillisestä erheestä. Selvityksessä on käynyt ilmi, että henkilökuntaan kuuluva työntekijä on erehdyksessä ilmoittanut poliisipartiolle menehtyneeksi väärän henkilön, jonka perusteella tieto kuolemasta on edelleen viety väärille omaisille. Tähän erehdykseen on ollut myötävaikuttamassa kuolemantapauksen virkamiehelle aiheuttama järkytys.

Poliisilaitos toteaa, että sen on jatkossa varmistettava, että traumaattisen tapahtuman kokenut virkamies irrotetaan riittäväksi ajaksi tehtävistään. Näin huolehditaan siitä, ettei traumaattinen kokemus vaikuta työtehtävien hoitoon. Lisäksi kuolinviestitilanteen ohjeistusta tarkennetaan siten, että henkilöerehdyksiä ei vastaisuudessa tapahdu.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kuolema, poliisi, putka, virhe

Kommentit

Oma kommentti