Mies todisti hurjaa tapausta Kankaanpäässä: Rekasta lähti kaksi pyörää irti vastaantulevien kaistalle!

Silminnäkijä todisti hurjaa näkyä Kankaanpäässä toissapäivänä.

-Olin palaamassa iltapäivällä Porista ja ajamassa Pohjanmaantietä Honkajoelle päin. Ajoin rekan takana. Ennen Siikaisten ja Merikarvian risteystä rekasta irtosi kaksi rengasta, mies kertoo Hymylle.

Ensin hän luuli, että kyseessä oli renkaiden päältä vauhdissa irronneet pinnoitteet. Rekkojen renkaita pinnoitetaan aivan yleisesti ja ”repaleita” näkyy tien poskessa yleisesti.

-Sitten katsoin, että ”pyörivät, mustat kohteet” jatkoivat todella kovaa vauhtia eteenpäin ja säilyttivät vakautensa, mies avautuu Hymylle.

Kun toinen renkaista suistui vasemmalle puolen tietä pellolle, autoilija näki mistä oli kyse:

-Se oli ihan kokonainen rengas vanteineen, ei mikään pinnoite. Samalla toinen renkaista jatkoi huimaa vauhtia keskellä tietä eteenpäin. Rekka pysähtyi tienposkeen ja rengaskin hävisi näkyvistä – suistui ilmeisesti ojaan.

Onneksi ketään ei tullut vastaan sillä hetkellä.

-Ilkeä näky. Ihan tappotavaraa kun tuollainen painava rengas hyppää konepellille ja ikkunasta sisään. Se on varma kuolema, mies toteaa.

Hän soitti asiasta hätäkeskukseen.

-Jos rekasta irtoilee renkaita, niin hyvähän se on auto tarkastaa. En katsonut oliko suomalainen rekka, mutta jos oli vaikka itäeurooppalainen, niin eipähän noista tiedä missä kunnossa nuo täällä paarustavat, mies sanoo totisena.

Kuva alla on kuvituskuva:

Liikenne, Site, Tie, Moottoritie, Hillo, Rakennustyöt

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Kankaanpää, onnettomuus, rekka

Kommentit

Oma kommentti