Mihin katosi Hevi-Ari Koivunen? No ulkomaille – törkeästi keikkoja!

Ari Koivusen liittyminen Amoral-yhtyeeseen otettiin joitakin aikoja sitten varsin ristiriitaisesti vastaan. Osa Amoralin faneista oli valmis nakkaamaan pari K-kaupan tomaattia Arin rottanokkaan.

Idols-leiman mies on onnistunut karistamaan niinkin hyvin, ettei häntä enää suomalaisessa yleismediassa näy. Mutta ei Lahden lahja Suomen hevimusiikille ole minnekään kadonnut. Päinvastoin. Jätkällä pukkaa keikkaa Amoralin nimissä niin, että heikompaa hirvittää.

Amoral heittää pelkästään lokakuussa hengästyttävän määrän keikkoja, kolmattakymmenettä. Kundit esiintyvät Helsingin Nosturissa 2. lokakuuta, jonka jälkeen odottaaa Euroopan-kiertue. Se vie kundit Saksaan, Alankomaihin, Englantiin, Belgiaan, Ranskaan, Tsekkeihin, Puolaan, Unkariin, Romaniaan, Kreikkaan ja Italiaan saakka.

Ari Koivunen taitaa elää unelmaansa enemmän kuin Idols-voiton jälkeen koskaan! Hyvä, Ari!

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Amoral, Ari Koivunen

Kommentit

Niin sitä pitää!
Useita keikkoja nähneenä totean, että Ari on kehittynyt esiintyjänä
ja omaa edelleen sen hienon äänen, sekä heittäytyy täysillä
kaikkeen tekemäänsä.
Amoral on uskomattoman hyvä bändi, harvoin näkee livenä
sellaista iloa, taitoa ja menoa:)

Onnea kundit Euroopan kiertueelle!
Näkevät hekin sitten tämän taidon ja esiintymisen:)

Ari tekee tosissaan töitä uransa eteen ja se kehitys mikä on jo nähty Amoralin keikkoja seuraten on hienoa.
Siinä on porukka joka on nähtävä jotta tietää mitä on yhteishenki ja esiintymisenilo ja taito.
Erityisesti nostan hattua Arille että pää on kestänyt tämän kaiken haukkumisen ja ”paskanpuhumisen” ja vaan jatkanut omalla linjallaan
Hienoa Amoral…ulkomailla onkin jo paljon faneja odottamassa.

Joo, eihän Ari nyt voinu jäädä paikoilleen! Yes, Ari, jatka samaan malliin!

Tämä ”rottanokka” onnistuu kaikessa mitä tekeekin. Hienoa Ari! Tuollaisella meiningillä luot itsellesi hienon uran

katsotaan mitä maailmalta kuuluu vai kuuluuko mitään .

Ari sitten teki itsekkin jotain musauransa eteen eikä tyytynyt idols-narussa vaan roikkumaan ja pääsi kunnon bändiin. Rohkeita ja lahjakkaita poikia kaikki, että tsemppiä heille jatkossa !

Että ihan ”pari K-kaupan tomaattia”
Noi K-kaupan tomaatit kyllä osaa läjähtää. Ai, ai.

Oma kommentti