
Olivia Myllylä. Kuva: Jari Kupiainen
Olivia Myllylä on julkaissut kuvan, jossa hän on harvemmin nähtävässä asussa.
Pupukorvat ja verkkosukkahousut sekä musta body ovat hänen vaatetuksenaan. Lisäksi kaulaa koristaa rusetti. Pukeutuminen on tietenkin tapahtunut halloweenin kunniaksi menneenä viikonloppuna.
Kuvan Olivia on julkaissut Instagramissa.
Olivia on edesmenneen Mika Myllän tytär.
Mika Myllylä oli Suomen menestyneimpiä mieshiihtäjiä. Hän voitti olympiakultaa perinteisen hiihtotavan 30 kilometrin matkalla Naganossa 1998 ja neljä maailmanmestaruutta, joista kolme Ramsaun MM-hiihdoissa 1999. Yhteensä Myllylä voitti urallaan kuusi olympiamitalia ja yhdeksän MM-mitalia.
Hymylle antamassaan haastattelussa Olivia kertoo olleensa lapsena isänsä tyttö.
”Olin iskän pieni prinsessa. Isällä oli minulle paljon lempinimiä. Hän oli rakastava, jota hän ei myöskään koskaan unohtanut kertoa. Eikä minun koskaan tarvinnut pelätä, että isä olisi hylännyt minut.”
Isän myötä Olivia innostui harrastamaan eri lajeja, kuten pesäpalloa, jalkapalloa ja jääkiekkoa.
”Teimme paljon asioita yhdessä pikkutytöstä saakka. Hän kuskasi minua eri harrastuksiin ja tsemppasi kaikessa, mihin ryhdyin. Kun kyllästyin johonkin lajiin, sitten vaihdettiin toiseen. Vietettiin täydellistä perhe-elämää. Silloin, kun se on ollut sitä”, Olivia hiljenee.
Lue koko haastattelu tästä linkistä.
Kommentit
Oma kommentti