
Minja Koskela on julkaissut Facebookissa piikikkään kirjoituksen, joka on osoitettu urheilutoimittajille. Kirjoituksessaan Minja arvostelee urheilutoimittajien tyyliä käyttää ylisanoja ja ilmaisuja urheilutilanteista otsikoidessaan, ja lajin taitajana Minja on antanut kynänsä savuta.
”Luin Berliinin maratoniin liittyviä media-analyyseja tänään suurella mielenkiinnolla ja paikoittaisella ärtymyksellä:
Alisa Vainio (28-vuotias lappeenrantalaisjuoksija) kuulemma ”kerjäsi turpaan”, koska on osallistunut liian moniin kisoihin. Vainio keskeytti Berliinin maratonin kymmenen kilometrin kohdalla astuttuaan toisen kilometrin paikkeilla huonosti.
Tigst Assefa (29-vuotias etiopialaisnainen) sen sijaan ”tuhoutui” juostessaan henkilökohtaisen ennätyksensä ja maailman kaikkien aikojen kolmanneksi kovimman noteerauksen. Assefan jalka alkoi vaivata pari kilometriä ennen maalia.
VilleGalle (juoksemisesta innostunut räppäri) ”hyytyi täysin” eli suoritti Berliinin maratonin ajassa 3.12.32.
Jos joskus mietin, että mediassa saatetaan lipsahtaa ylisanojen puolelle pohdittaessa politiikan käänteitä, niin palaan näihin juoksuanalyyseihin ja totean, että meitä kohdellaan suorastaan silkkihansikkain.
(Kuvassa olen juuri itse juossut 90min treenin ohjelmasta, jossa suoritetaan aikaa eikä matkaa. Todennäköisesti kerjäsin turpaan, tuhouduin ja hyydyin täysin.)
Juoksu, paras ja paskin harrastus.”
Tuossa siis menevät terveiset urheilutoimittajille. Onhan se sanojen valinta ja ylisanat oma taiteenlajinsa myös eri medioiden urheilutoimituksissa.
Kommentit
Oma kommentti