Miss Suomen pikamuutto, Rosa-Maria kyllästyi ja katosi – tässä syy!

Miss Suomena viime vuonna hurmannut Rosa-Maria Ryyti teki äkkiväärän ratkaisun. Hän pisti kämppänsä Helsingissä vuokralle. Syy: ei lunta ja kunnon talvea.

-Lumen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, mulle on ihan sama mikä talvi ja missä, kunhan on lunta ja paljon (poikkeuksena tietenkin jos lähdetään ulkomaille asti). Viime vuonna pääsin mustaa talvea karkuun, kun olin joulukuun Las Vegasissa ja tammikuun enimmäkseen Rukalla, mutta nyt alkoi hiipimään pienet paineet, että mikä mun suunnitelma on tänä vuonna, hän kirjoittaa blogissaan. Niinpä hän päätyi asuntonsa vuokraamiseen.

Nyt nainen viettää kotikonnuillaan ja laskettelukeskuksissa ainakin runsaan kuukauden.

-Koko mun keskittymiskyky menee täällä aina ihan uusille leveleille ja treenimotivaatio tuplaantuu. Osaan myös jäädä täällä paremmin kotiin vaan olemaan sen sijaan, että viiletän pitkin stadia tukka putkella kauheassa kiireessä paikasta X paikkaan X, ihan vaan menemisen ilosta. Tää on paras aika vuodesta rauhoittua. Mä tarvitsen aina silloin tällöin paljon omaa aikaa latautumiseen ja oon niin perhekeskeinen ihminen, että mun zen on sata kertaa parempi kun saan juhlapyhien alla olla lähempänä perhettä.

Blogia voi lukea tästä

Teksti: Hymyn toimitus
Kuvat:Carlos Funerario
Avainsanat: Rosa-Maria Ryyti

Kommentit

Oma kommentti