Finnartist

Miss Suomi Alina Voronkova järkyttyi venäläistaustaisten lasten kohtelusta: ”Musertavaa”

Vuoden 2018 Miss Suomi Alina Voronkova on syntynyt ja asunut koko elämänsä Suomessa. Hänellä on kuitenkin vahvat siteet Venäjään. Alinan isä on venäläinen ja perheen kotikielenä oli hänen äidinkielensä. Alina on aiemminkin tuonut esiin, että hän on kokenut rankkaa koulukiusaamista asiaan liittyen.

Alina on julkaissut Instagramissa pitkän kirjoituksen, jossa hän ottaa kantaa Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen välillisistä seurauksista.

– Tämän kirjoituksen näkökulman haluan suunnata Suomessa asuviin venäläisiin tai venäjän kieltä puhuviin Suomen kansalaisiin (…) Ilmiöksi kaiken tämän sopan ympärille on noussut vahva rasismi ja se on syy miksi haluan avata suuni: Sodan alun jälkeen monet ovat hyökänneet venäläistaustaisia ihmisiä kohtaan ja yksi kohderyhmä on ollut lapset sekä nuoret.

– Iässä, jossa pyritään rakentamaan omaa identiteettiä vahvasti nojautuen ryhmään kuulumisen tunteeseen on äärimmäisen tärkeää olla aikuisten hereillä ja reagoida tilanteisiin, jossa syrjintää ilmenee, Alina muotoilee.

Hän haluaa korostaa olevansa tilanteessa ukrainalaisten puolella. Luonnollisesti Alina kuitenkin pelkää Venäjällä asuvien sukulaistensa puolesta. Muun muassa hänen isoäitinsä ja tätinsä asuvat rajan takana.

Alina kertoo saaneensa lukuisilta seuraajiltaan viestejä, joissa vanhemmat ovat kertoneet lastensa hädästä.

– Lapset palaavat koulusta itkuisina, koska saavat kuulla läpi päivän ryssittelyä ja kokea jopa fyysistä väkivaltaa. Musertavaa palata myös omissa ajatuksissa takaisin peruskoulun aikoihin, jossa viattoman lapsen päälle kaadetaan syytteitä jotka pohjautuvat maiden väliseen historiaan.

Koko Alinan kirjoitus alla.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: 2018, Alina Voronkova, Miss Suomi

Kommentit

Oma kommentti