Miss Suomi -finalisti huolestui Itämeren tilasta

Miss Suomen kruunua tavoitteleva Jenna Ruohola, 26, tunnustaa olevansa kiinnostunut ympäristöasioista. Jennaa huolestuttaa muun muassa Itämeren tila. Kaunotar toteaakin, että hän haluaisi tehdä jotain konkreettista asian hyväksi.

– Todellisen järkytyksen koin, kun matkustin kesällä laivalla Itämeren yli ja näin omin silmin valtavat sinilevälautat. Tiedän, että tilanteelle olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten tehdä jotain, mutta nyt ongelma on niin selkeä, etten voi olla tekemättä mitään.

– Jokainen ihminen pystyy omilla valinnoillaan auttamaan ja haluan itse olla kampanjoimassa Itämeren suojelemisen puolesta. Esimerkiksi Jasper Pääkkönen on tehnyt hienoa työtä koululaisten kanssa olemalla keulahahmona Itämeri-päivätyökeräyksessä. Oppilaat saivat tietoa koulussa Itämerestä ja sen tilasta. Itämeren hyväksi oppilaat keräsivät rahaa tekemällä työtä kotona tai yrityksessä.

– Itämeri on sairas, eikä se kestä enää lisää kuormitusta. Tämä on herätyksen paikka, Jenna toteaa.

Helsingissä asuva Jenna kertoo olleensa pienestä asti vesillä veneilemässä mummun ja papan kanssa.

– Silloin sain nauttia kauniista luonnosta, Jenna muistelee.

Miss Suomi -finaali pidetään lauantaina 29. syyskuuta.

Teksti: Mika Lahtonen
Kuvat:Nadi Hammouda / Miss Suomen kuvapankki
Avainsanat: Miss Suomi, Jenna Ruohola, Itämeri

Kommentit

Oma kommentti