Miss Suomi Sarah Dzafce koki kauhunhetkiä kouluiskussa – ”Ei voinut tietää, ampuuko joku kohta selkään”

Miss Suomi 2025

Tummat silmät säihkyvät ja toinen käsi osoittaa kameraa kohti, kun Sarah Dzafce, 22, istuu vuoden ikäisenä valokuvassa Nina-äitinsä sylissä. Päässään prinsessatiara, minkä voisi jälkikäteen ajatella olleen enne tulevasta Miss Suomen kruunusta.

”Olen pienestä pitäen tiennyt, että haluan jonain päivänä olla Miss Suomi. Olin ehkä 6-vuotias, kun olen siitä ensimmäisiä kertoja puhunut. Koen, että tämä on jollain tavalla kirjoitettu tarinaani. Polkuni on johdattanut minua tähän”, tuore vuosimallin 2025 Miss Suomi hymyilee.

Missin tehtävätkin tulivat kuopiolaissyntyiselle Sarahille tutuksi jo lapsena, josta osoituksena hän järjesti kotona muotinäytöksiä. Hän kaivoi vaatekaapista erilaisia asuja, joita vaihtoi päälleen ja esitteli vanhemmilleen.

”Rakastin tehdä niitä. Olen aina tykännyt huomiosta ja esiintymisestä.”

Esiintymisvarmuutta Sarah kartutti showtanssin ja telinevoimistelun parissa, joita hän harrasti nuorena määrätietoisesti SM-tasolla.

”Äitini laittoi minut 3-vuotiaana balettitunneille, kun aloin hyppiä kotona seinille. Olin villi ja energinen lapsi. Äidin mukaan minun piti päästä purkamaan energiaa johonkin.”

Miss Suomi 2025

Unelma näyttelemisestä

Liikunnan lisäksi Sarahiin vetosi näytteleminen, johon hän sai kipinän päästyään 9-vuotiaana Kuopion kaupunginteatteriin lapsinäyttelijäksi.

”Pitkään ajattelin, että minusta tulee näyttelijä”, Sarah tunnustaa.

Teatterikorkeakoulukin kävi Sarahin mielessä, mutta hän päätyi luopumaan haaveesta jouduttuaan keskeyttämään opinnot ilmaisutaidon lukiossa.

”Lukio oli minulle haastavaa oppimisvaikeuksien ja lukihäiriön takia. Reputin ensimmäisen äidinkielen kurssin, eikä opiskeluista tullut oikein mitään.”

Oppimisvaikeudet juontavat Sarahin taustaan kolmikielisessä perheessä. Sarahin isä on Kosovosta, äiti Suomesta, minkä lisäksi perheessä on puhuttu myös kreikkaa.

”Se on vaikeuttanut aina koulunkäyntiäni, minkä lisäksi minun on ollut vaikeaa keskittyä pitkiä aikoja. Tykkään enemmän tehdä kuin lukea. Opin paremmin matkimalla. Kun toistan ääneen, se jää minulle paremmin mieleen”, hän kuvaa.

Opettajat eivät matkimista katsoneet hyvällä.

”Olin tunneilla kuin papukaija, josta sain pari kertaa jälki-istuntoakin.”

Lukiovisiitin jälkeen Sarah aloitti merkonomiopinnot Savon ammattiopistossa, jossa hän joutui 16-vuotiaana keskelle traagista kouluiskua lokakuussa 2019. Sarah oli iskun sattuessa tietokoneluokassa, josta oli välioven kautta kulku viereiseen luokkaan, johon aikuisopiskelija hyökkäsi sapelityyppisen miekan kanssa.

”Muistan, kuinka ensimmäisenä iskun käteensä saanut opettaja huusi ovesta luokallemme, että nyt juoskaa. Hänellä oli käsi roikkunut ja vuotanut verta. Olin itse sen verran onnekas, etten opettajaa tietokoneen takaa nähnyt”, Sarah huokaa.

Sen sijaan Sarahin mieliin on painunut viereisetä luokasta kantautuneet äänet.

”Alkoi kuulua kolinaa ja kiljuntaa, kun toiset oppilaat heittelivät tekijää tuoleilla. Siinä vaiheessa tajusin, että kaikki ei ole hyvin. Se sai aikaan paniikin, jonka myötä kaikki lähtivät juoksemaan luokasta ulos.”

Paniikkia lisäsi tilanteessa vallinnut epätietoisuus ja hermostuneisuus.

”Se oli pelottavaakin, kun ei tiennyt mitä juoksee pakoon. Ei voinut tietää, oliko hyökkääjiä useampia ja oliko heillä aseita. Sitä ajatteli, että nyt kun juoksee, ampuuko joku minua kohta selkään”, Sarah hiljenee.

Tilanteen vakavuus selvisi Sarahille, kun hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta luokasta ihmiset astelivat ulos paidat verisinä ja järkyttyneinä. Iskussa loukkaantui kymmeniä ja menehtyi yksi, 23-vuotias naisopiskelija.

”En nähnyt mitään dramaattista, mutta muistan kauhun luokasta pelastuneiden koulukavereiden naamalla”, Sarah kertoo.

Koulun pihalla hän tapasi isoveljensä, joka opiskeli tuolloin samassa koulussa.

”Hänestä tuli tilanteessa turvani. Olemme myöhemminkin käsitelleet asioita.”

Pelkotiloja ja traumoja

Järkyttävän tragedian jälkeen Sarah kärsi erilaisista pelkotiloista ja reagoi voimakkaisiin ääniin.

”Kovat äänet olivat alkuun vahvoja. Olin säikky ja säpsähdin aina, jos kuului jotain outoa”, Sarah muistelee.

Tapahtumat jättivät traumoja, jotka näkyvät Sarahin käyttäytymisessä edelleen.

”Se on tuonut varautuneisuutta. Varautuu aina pahimpaan tapahtumaan. Kun menin tapahtuman jälkeen elokuvateatteriinkin, aloin pohtia, mitä jos tänne hyökkää joku, miten toimisi ja minne piiloutuisi.”

Toisaalta Sarah kokee kokemuksen tuoneen hänelle osaamista toimia vastaavissa tilanteissa.

”Se on opettanut, että kenellä tahansa voi olla mitä tahansa taskussa ja mikä tahansa tilanne voi olla päällä”, Sarah kuvaa.

Kokemukset ovat tehneet Sarahista vahvemman, josta on ollut hyötyä Miss Suomenakin. Kruunauksen jälkeen Sarah on saanut keskustelupalstoilla ryöpytystä osakseen monikulttuurisen taustansa takia. Osa kommenteista on ollut avoimen rasistisia.

”Ei kommentit hetkauta elämääni millään tavalla. En edes lue niitä, vaan haluan keskittyä positiivisuuteen. Kannustamaan muita tavoittelemaan heidän unelmiaan ja uskomaan itseensä. Sillä tavalla minäkin pystyin tähän.”

Ulkonäköön liittyvää arvostelua Sarah Dzafce sai osakseen jo lapsena, kun häneltä revittiin hammasrautojen takia sivuhampaat. Jäljelle jäi kaksi etuhammasta, mikä kirvoitti sanailua koulussa.

”Minua sanottiin oravaksi. Minulla oli silloin kimeä äänikin, mutta en ottanut kommenteista nokkiini. Sain huomiota, josta tykkäsin”, Sarah letkauttaa.

Samalla tavalla Sarah kokee monikulttuurisen taustansa voimavarakseen.

”Se on auttanut minua kohtaamaan ihmiset avoimemmin ja näkemään maailman monesta eri näkökulmasta.”

Sosiaalisia taitoja Sarahille on tuonut työskentely perheensä kreikkalaisessa ravintolassa Kuopiossa, jossa hän aloitti kesätöissä 14-vuotiaana.

”Etenin siellä aina vuoropäälliköksi ja osittaiseksi ravintolapäälliköksi saakka.”

Miss Suomi 2025

Misseys toi Helsinkiin

Perheravintolassa Sarah työskenteli aina viime vuoteen saakka, jolloin hän muutti Helsinkiin missiunelman perässä. Kesän ajan Sarah ahkeroi tarjoilijana Helsingissä saunaravintolana tunnetussa Löylyssä, mutta hän jätti työnsä missifinaalin alla.

”Halusin antaa kaiken missiuralle, mikä kannatti”, hän hymyilee.

Tuoreella Miss Suomella on edessä Miss Universum -kilpailut, jotka käydään marraskuussa Thaimaassa. 167-senttinen Sarah ei lähde kisoihin vain edustamaan, vaan menestymään. ”Tavoite on tuoda kruunu takaisin Suomeen. Minun täytyy loistaa omalla valollani ja energiallani, jotta pystyn voittamaan.”

Kruunun lisäksi missin haaveissa siintää näkyvä ura julkisuudessa. Juonto- ja mallikeikkojen lisäksi kaunotarta kiinnostaa paluu näyttelemisen pariin.

”Ehdottomasti. Etenkin toimintaroolit kiinnostavat. Jos kysytään James Bondiin naispääosaan, sen ottaisin vastaan heti”, tummaverikkö virnistää.

Laulavaa missiä Sarahista ei saada, vaikka hän lapsena musiikkiluokalla olikin. Pääsoittimena oli piano, minkä lisäksi viulukin tuli tutuksi.

”Laulan vain suihkussa ja autossa”, Sarah vakuuttaa.

Muuten Sarah suhtautuu tulevaan avoimella mielellä.

”Olen avoin kaikelle. Pidän kaikki ovet avoinna ja katson mitä tielle tulee.”

Sarah viihtyy sinkkuna, joten parisuhdekaan ei naista pidättele.

”Olen varattu tulevalle aviomiehelleni. En vain vielä tiedä, kuka se on”, Sarah naurahtaa.

Teksti:Teksti: Juhamatti Nieminen Kuvat: Juhamatti Nieminen ja Sarah Dzafcen kotialbumi.
Avainsanat: Sarah Dzafce

Kommentit

Oma kommentti