MOT ryöpytti tosi-tv-ohjelmien aiheuttaneen jopa mielenterveysongelmia – nyt puhuu Temppari-juontaja Sami Kuronen

Temptation Island Suomi on jo pitkään ollut yksi Suomen ehdottomasti suosituimmista realityohjelmista. Sitä kuvataan nyt 10:ttä kautta.

Ohjelman ideana on pistää neljä pariskuntaa erilleen toisistaan, miesten ja naisten leireihin. Leireissä viehättävät ja komeat sinkut ja uroot yrittävät saada pariskuntaa pettämään toisiaan, eli sänkyyn, ja pahimmillaan siis koettavat aiheuttaa eron. Tästä saadaan mehevää draamaa.

Monia Tempparit sylettää, mutta lukuisat ihmiset haluavat katsoa tosielämän draamaa.

Ylen MOT-ohjelma teki tosi-tv:n tekemisestä keväällä raflaavan jakson. Siinä esitettiin, että monet realityihin osallistujista eivät oikein tajua mihin lähtevät mukaan. Lopulta heille tulee huomiosta ja häpeästä mielenterveysongelmia.

-Tempparit oli yksi tarkastelun alla olleista ohjelmista ja syytökset olivat paikoin rajuja, Sami Kuronen toteaa pari kuukautta myöhemmin Instagram-päivityksessään.

-En itse kommentoi enempää, mutta tässä yhteydessä haluan sanoa, että siinä miten ohjelmaa teemme tai miten osallistujia kohtelemme, ei ole ollut koskaan mitään salailtavaa. Esiintyjien hyvinvointi on ollut aina meidän ykkösprioriteettimme. Osallistumiskokemus on kuitenkin tietenkin aina henkilökohtainen, enkä missään nimessä kyseenalaista sitä kenenkään osallistujan kohdalla.

-Kohta kymmenen kauden kokemuksella tunnen Tempparit ja sen tekotavan hyvin. Siksi uskallan väittää, että MOT:n jakso oli yksipuolinen, asenteellinen ja antoi toimintatavoistamme monin tavoin virheellisen kuvan, Kuronen pamauttaa.

Hän toteaa, että jokainen kausi on omanlaisensa. Käytäntöjä tarkastellaan ja tarkistetaan koko ajan.

-Haluamme tehdä jatkossakin ohjelmaa, jossa kokemus olisi osallistujille ja katsojille paras mahdollinen, Kuronen painottaa.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Mielenterveys, MOT, reality, Sami Kuronen, Tempparit, Temptation Island Suomi, TIS, Yle

Kommentit

Oma kommentti