Näin kävi suomalaiskaunottarelle pierun MM-kisoissa – kuva!

Suomi on erikoisia kesätapahtumia täynnä. Painetusta Hymystä voit lukea aiheesta reportaasin.

Kuluneena kesänä järjestettiin muun muassa Pierun MM-kisat. Paikka oli Utajärvi, ja Hymy oli tietenkin mukana leikeissä.

Palkinto ja MM-titteli oli luvassa sille, jonka paukulle mitataan suurin äänenvoimakkuus. Palkinnoksi järjestyi hernekeittopurkki joka viikolle vuoden ajaksi.

Voitto meni tänä vuonna Ranskaan, tosin voittaja on venäläinen, Vladislav Kraynov. Äänimelua syntyi 78,2 desibeliä.

Tässä kisassa doping oli suositeltavaa. Naisenergiaa kisaan toi Utajärven oma tyttö Saaga Honkanen, joka lähti turauttelemaan pizzapalkinnon toivossa.

-Otin osaa ihan ruoan perässä, kun luvattiin ilmainen pizza ja kaksikymppiä rahaa, Saaga kertoi Hymylle.

-Nainen voi hyvin pärjätä miehille pierukisassa, ei se ole sukupuolesta kiinni. Samalla tavalla se suoli toimii naisilla kuin miehillä.

Saaga ei ollut juurikaan syönyt ennen pierukisaa – jonkin verran pizzaa – mutta se ei oikein auttanut.

-Tänään ei irronnut. Ehkä jokunen vuosi väliä, ja sitten minusta tulee maailmanmestari, nainen tuumi.

Lue hersyvä reportaasi Hymyn painetusta lehdestä.

 

Teksti ja kuvat lehdessä: Ari Kettunen

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Pierun MM-kisat

Kommentit

Oma kommentti