Näin Tina Turnerin paidaton saksofonisti on muuttunut! – Suorastaan lihaskimpaleeksi!

LAULAJA TINA TURNER 1/1984
C FRED OHERT/SKOY

Muistatko vielä Tina Turnerin paidattoman saksofonistin? Hän on Tim Cappello, joka sai aina bändin keiloilla eniten aplodeja heti Tinan jälkeen.

Tuo ilman paitaa esiintynyt pitkätukkainen hurmuri oli näyttävästi esillä aina Tina Turnerin keikoilla ja hänen esiintymisensä perkussionistina sekä saksofonistina olivat yksi shown elementtejä.

Cappellon saksofonin soittamista kuullaan muiden muassa Turnerin jo klassikoiksi nousseilla hiteillä We Don’t Need Another Hero ja One of the Living.

Onpa miestä jopa parodioitu useaan otteeseen erikoisen esiintymistyylinsä vuoksi.

Cappellon erikoispiirteenä olivat vähitellen kasvaneet muskelit ja seksuaalisvivahteikas esiintyminen. Ja ne muskelit, ne kasvoivat vuosi vuodelta yhä suuremmmiksi.

Syynä tähän on se, että mies on aktiivinen bodari. Suomessa Tina Turnerin esiintyessä 1990-luvun alkupuolella, oli Tim Cappello vielä huomattavasti vähemmän treenanneen oloinen kuin uudemmissa kuvissa vuosikymmeniä myöhemmin.

Kuvia alla.

Tässä vielä kuva ennen suurempaa muutosta.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: cappello, lihas, tim, tina, turner

Kommentit

Oma kommentti