Naiset, teitä kaivataan tälle perinteisesti miehiselle alalle lisää!

Monet korkeakoulutusta vaativat alat naisistuvat pikkuhiljaa ja naisten määrä kasvaa myös perinteisesti miesten tontiksi mielletyillä aloilla. Insinöörien joukossa naisia on kuitenkin vielä vähän.

Lisää saisi tulla.

Tekniikan ja liikenteen alan naisopiskelijoiden määrä on pysynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana ennallaan. Ammattikorkeakoulujen insinöörilinjoilla aloittavista 15 prosenttia on naisia.

-Insinöörikoulutukseen olisi hyvä saada lisää opiskelijoita, myös naisia, toteaa puheenjohtaja Tauno Kekäle Arenen eli ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston tekniikan ryhmästä.

-Tulossa on myös uusia tekniikan aloja, jotka liittyvät perinteisesti naisvaltaisiin töihin, muun muassa sosiaali- ja terveysalaan, kaupan alaan ja liikuntaan. Silloin on etua, jos insinöörillä on molempien alojen osaamista. Alalle hakeutuvilta kaivataan aitoa kiinnostusta alaan sekä hyvää tai keskimääräistä parempaa matematiikan ja fysiikan osaamista. Kansainvälinen työskentely tekniikan alalla on nousussa, joten tulevien insinöörien pitää osata toimia myös vieraissa kulttuureissa, hän kannustaa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: insinööri, sukupuoli

Kommentit

Oma kommentti