Näyttelijä ei jäänyt nuolemaan näppejään: Ville Haapasalo ryhtyi leipuriksi!

Muutama kyynelten täyttämä yö kannonnokassa sai idean välähtämään kansainvälistä julkisuutta nauttivan Ville Haapasalon päässä. Hän perusti leipomon Puumalaan. Sieltä saa aitoja georgialaisia khachapuri-leipiä. Tuhti annos, ja voisulaa päälle!

Hymy kävi tapaamassa Villeä Puumalassa, ja kas näin juttu Hymyn painetussa lehdessä alkaa:

– Hampurilaiset ja pitsat on niin nähty! Itse olen syönyt khachapureja yli 25 vuotta. Yksi riittää tuhdimmallekin syöjälle, Haapasalo mainostaa uutuustuotettaan, joka on tosiaan Georgiassa jo perinneruoka.

– Olen ollut kesäpuumalalainen jo monta vuotta. Tämä seutu on yksi Suomen kauneimmista. Siksi meillä on täällä kakkosasunto, muuten Helsingissä asuva Haapasalo toteaa pyöritellessään käsissään taikinapalleroita.

Ihan ilman paniikkia tätäkään uutta yritystä ei olisi syntynyt. Kun korona iski rajusti sulkien maiden rajoja, Haapasalo istui yökaudet kannonnokassa ja vuodatti epätoivon kyyneleitä. Hän ei tietenkään päässyt Venäjälle hoitamaan bisneksiään.

– Suomen valtio esti minua työskentelemästä koronan takia. Yhtäkkiä kaikki tv-kuvaukset, messut ja yleisötilaisuudet kiellettiin, ja tulovirta padottiin. Minun työsarkaani ovat televisiolähetykset, elokuvat, markkinointi ja suomalaisten yritysten vienninedistäminen. En päässyt enää työpaikalleni, Haapasalo kuvailee ahdistavaa tilannetta koronakriisin tallomana.

Siinä kannonnokassa istuskellessa Haapasalon päässä välähti. Hän perustaisi leipomon. Lue Hymyn painetusta lehdestä Villen edesottamuksista lisää.

Juttua tehtäessäkin moni haluaa ottaa Villestä kuvan. Sehän sopii!

– Minä olen tällainen tavallinen kansan juntti, jota on helppo lähestyä. Olin aika hämmästynyt, kun Mikkelissä asti kyseltiin, että milloin kioski avataan. Puumalasta on kuitenkin matkaa 70 kilometriä, Haapasalo hymyilee.

Teksti:Hymyn toimitus, Reija Kokkola
Kuvat:Matti Matikainen
Avainsanat: khachapuri, leipä, Puumala, Ville Haapasalo

Kommentit

Oma kommentti