Nettirakkaushuijaus: Päivi uhattiin tappaa raa´asti – ”Kidnappaamme lapsesi”

Nettirakkaushuijauksen uhria uhkailtiin ja kiristettiin. Hyväuskoisuus aiheutti Päiville taloudellisen ahdingon, mutta enää hän ei pelkää henkensä tai lastensa puolesta. Usko oikeaan rakkauteen joutui kuitenkin koville.

Päivin tarina kerrotaan painetussa Hymyssä. Jutun on tehnyt Reija Kokkola.

Päivi on nelikymppinen suomalainen nainen. Hän käy töissä ja on äiti lapsilleen. Päivi on eronnut. Hän on myös nettirakkaushuijarin uhri. Vaikka toipuminen järkyttävästä tilanteesta on vielä kesken, Päivin ääni on rauhallinen, ja hän käy läpi kokemustaan pohdiskellen ja analysoiden. Hän on yksi tuhansista nettirakkaushuijareiden uhreista, joista suurin osa vaikenee häpeän takia. Miten saatoin olla niin tyhmä? Miten minä, ihan järkevä ihminen, annoin huijata itseäni? Häpeää tuntee Päivikin, joten siksi Hymy ei julkaise hänen oikeaa nimeään tai kuvaansa. Päivi antaa haastattelun, vaikka tietää, että julkisuus aiheuttaa tuskaa. Ihmiset kun hyökkäävät innokkaasti onnettoman uhrin kimppuun. Siitäkin huolimatta, että yhtään enempää syyllisyyttä ei rakkauden alttarilla uhrattu ihminen kaipaa.

– En osannut lainkaan kuvitella, että törmäisin deittisivustolla huijariin. Ihmiseen, jota ei oikeasti ollut edes olemassa. Ihmiseen, joka halusi minulta vain rahaa leikkien tunteillani, Päivi sanoo.

Mies vaikutti erittäin mukavalta ja oli yhdysvaltalainen. Vuolaiden viestien sävy oli rakastava: olet ihana, olet rakas. Hyvää huomenta, hyvää yötä. Tuntui, että mies ajatteli Päiviä päivin ja öin.

– Hän vetosi toimivansa sota-alueella, joten muu viestintä ei ollut mahdollista, Päivi hymähtää.
Sitten mies kertoi, että hänen yrityksensä valmistaa lääkintään liittyviä laitteita. Nyt hän tarvitsi Päivin apua yrityksen toimintaan liittyvän takuusumman maksamiseen. Rahaa hänellä toki oli, sen Päivikin sai nähdä saatuaan miehen tiliotteen nähdäkseen. Luottamus kasvoi myös heti, kun hän antoi Päiville verkkopankkitunnuksensa. Päivin piti vain siirtää summa miehen tililtä saajalle, koska mies ei itse voinut hankalan työtilanteensa takia itse niin tehdä. Mies selitti, että tavarat jumittivat tullissa, ja ne piti saada eteenpäin.

– Pari kertaa pääsin kirjautumaan hänen tililleen, mutta sitten tuli esto. Selitys oli se, että pankki oli havainnut tilille kirjautumisen tapahtuneen ulkomailta, ja se oli pankin mielestä epäilyttävää. Mies oli myös kuulemma ylittänyt tietyn kuukausittaisen nostorajan, joten minun piti nyt maksaa joitakin maksuja omista rahoistani. Ne saisin tietysti takaisin, ja enemmänkin, Päivi muistelee.

Miten Päivi päätyi tilanteessa Espanjaan? Mikä oli ”kontaktihenkilö”, joka astui kuvioihin mukaan? Miksi häntä alettiin yhtäkkiä uhkailla tappamisella ja lasten kidnappaamisella?

– Pelkäsin todella paljon, Päivi muistelee.

– Enää en pelkää, mutta menetin kaikkiaan parikymmentätuhatta euroa huijareille. Jouduin ottamaan pikavippejä, ja rahahuolet painavat edelleen. En kuitenkaan menettänyt uskoani rakkauteen, mutta varovaisemmaksi olen tullut, Päivi sanoo vakavana.

Lue juttu painetusta Hymystä!

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: huijaus, nettihuijaus, nettirakkaus

Kommentit

Oma kommentti