Neumann petti avovaimoaan – nyt puhuu salarakas!

Legendaarisen Dingo-yhtyeen nokkamies Pertti ”Nipa” Neumann, 60, on julkisuudessa vannonut uskollisuuttaan nykyistä avopuolisoaan kohtaan. Pari on ollut yhdessä reilut neljä vuotta.

– Tekisin menneisyydessä tapahtuneita asioita toisin. Nykyisin yritän pitää mielessäni mottoa ”Pidä Jumala mielessä ja housut jalassa”. Naisilta tulee yhteydenottoja, mutta haluan olla uskollinen kumppaniani kohtaan, Neumann avautui tilanteesta viime syksynä Seiska-lehdelle.

Neumannin jykevät puheet menettivät merkitystään, kun Hymy sai yhteydenoton rokkarin kanssa pelehtineeltä helsinkiläiseltä tummaveriköltä Tanjalta (nimi muutettu). Neumann lyöttäytyi naisen juttusille helsinkiläisravintola Rymy-Eetun baaritiskillä.

– Menimme suoraan asiaan eli sänkyyn. Harrastimme seksiä. Nipa oli aika kyltymätön ja ikäisekseen todella viriili. Hän olisi tahtonut seksiä enemmänkin, mutta mieskunto ei sitä siinä humalatilassa kestänyt, Tanja arvelee.

– Minun piti siinä naisena vähän erilaisia taikoja tehdä, jotta saatiin homma toimimaan, hän jatkaa.

Neumannin mieltymykset kävivät Tanjalle selväksi.

– Hän kehui takapuoltani upeaksi. Hän myös toivoi minun pukeutuvan ruskeisiin sukkahousuihin, mikäli vielä joskus näemme.

Painetusta Hymystä voit lukea koko jutun ja Nipan kommentit. Katso myös intiimit kuvat yöllisestä kohtaamisesta.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Kuvat:Tiia Ahjotuli
Avainsanat: Neumann, Pertti Neumann, salarakas

Kommentit

Oma kommentti