Niin se DNA toimii – poliisille työvoitto Lahden tapauksessa vuosien jälkeen

DNA on väsymätön ja ikuinen vastustaja. Tämä huomattiin jälleen kerran. Etsintäkuulutettu mies jäi syyskuussa poliisin haaviin Vilnassa, Liettuassa. Poliisi tiedotti asiasta tänään. Miestä epäillään Lahdessa tapahtuneesta ryöstöstä seitsemän vuotta sitten.

Palataan aikaan kesällä 2010. Tuolloin Lahden Kellokeskukseen tehtiin törkeä ryöstö. Kolme miestä meni kommandopipot päässä liikkeeseen ja käyttäytyi aggressiivisesti. Yksi laukaisi aseella kattoon. Rosmot rikkoivat muun muassa lasivitriinin ja kauhoivat kellot laukkuun. Liikkeestä anastettiin kymmeniä kelloja. Tekijät poistuivat anastetulla ajoneuvolla, joka löydettiin myöhemmin Hollolasta.

Tapahtumapaikalta saatiin kuitenkin otettua talteen dna:ta. Tekijät jäivät pimeäksi.

Pari vuotta sitten DNA natsasi Interpolin rekistereihin. Liettualaismies etsintäkuulutettiin ja vangittiin poissaolevana Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Nyt liettualaisepäilty on saatu kiinni, ja mies toimitettiin Suomeen eilen. Hänet on nyt vangittu tänään.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Liettua, poliisi, ryöstö

Kommentit

Veronmaksajana en osaa tästä erityisemmin iloita. Tappiot on kärsitty, ja nyt niitä kertyy lisää.

Suomi oikeusvaltiona on liian houkuttava. Eräskin asuntomurroista kiinnijäänyt perusteli poliiseille valintaansa.

Suomi on kohteena houkutteleva, koska:
– pienet tuomiot
– hyvät vankilat.
– poliiseja vähän (kiinnijäämisriski pienempi kuin Keski-Euroopassa)
– poliisit eivätkä hakkaa, kuten joissain muissa maissa.

(Mukana oli myös, etteivät suomalaiset erityisemmin suojaa omaisuuttaan.)

Eli tervetuloa rötöstelemää, rupattelemaan kivojen poliisien kanssa – ja ehkä rospuuton ajaksi löhöilemään kaveriporukan seurassa suomalaiseen vankeinhoitolaitokseen.

Oma kommentti