Niko Ranta-aho vieraili päihdenuorten laitoksessa – ”Voi herraperkele mitä jeesustelua!”

Suositusta Katiska-dokumentista nähdään tänään Ruutu+:ssa neljäs ja viimeinen osa.

Ranta-aho kertoo tänään julkaisemassaan Instagram-päivityksessä, jonka kuvassa hän istuu vakavailmeisenä:

-Tänään julkaistussa Katiskan viimeisessä jaksossa käsitellään myös osaltaan päihdenuoria.
Käynti laitoksessa missä oli huostaanotettuja lapsia heidän ongelmineen oli silmiä avaava kokemus itselleni ja siitä että tässä maassa nämä lapset ovat aivan liian vähän puhuttu ongelma.

Huumausainetuomiota Suomen suurimmassa huumejutussa odottava Ranta-aho lienee varautunut siihen, että moiset ulostulot saavat kritiikkiä aikaan. Näin on käynyt.

-Voi herraperkele mitä jeesustelua, kirjoittaa muuan seuraaja.

-Eikö tää oo vähän nyt egon puhdistamista. Ensin kauppaat huumeita, jotka tulee päätymään lapsille ja nuorille. Sitten käyt tapaamassa päihdenuoria? Onneksi saat tuomion tästä ja joudut muutaman vuoden miettimään, mitä tuli tehtyä, jatkaa toinen.

Myös hyvää palautetta avautuminen saa aikaan:

-Hyvä päätösjakso. Ei puolustelua vaan pohdintaa ja totuuden silmiin katsomista. Uskoisin nuorten kuuntelevan tarinaasi uskottavana varoittavana esimerkkinä.

Eräs äiti kirjoitaa:

-Kiitos että kävit siellä laitoksessa, mun poika ainaski diggas. Jokaiselle tulee se seinä vastaan jossain kohtaa, ja sinulla se oli tässä. Uskon että olet tämän jälkeen parempi ihminen ja teet niitä parempia valintoja. Toivoisin että saisit vielä niin hyvän vaimon ja perheen mikä tuo sen onnen sinulle.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Niko Ranta-aho, Katiska

Kommentit

Oma kommentti