Nina Backman kärsi oudoista oireista – IS: ”Koin epävarmuutta omasta olemassaolostani, työstä, parisuhteesta”

Nina Backman. Kuva: Kristiina Kurronen/Otavamedia

Nina Backman kävi vuosien ajan terapiassa, kunnes tuntui siltä, kuin hän ei olisi ikinä tehnytkään mitään työtä itsensä kanssa.

Näin Backman kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Koin epävarmuutta omasta olemassaolostani, työstä, parisuhteesta. Kaikki se iän ja elämän tuoma kokemus ja varmuus – sitä ei yhtäkkiä ollut.

Hän kertoo, ettei jopa tunnistanut itseään.

Tilanne muuttui vasta kun oireille saatiin diagnoosi. Hänellä oli alkanut esivaihdevuodet tuolloin 42-vuotiaana.

Oireisiin kuului myös heräily öisin. Lisäksi vessassa piti käydä kesken unien.

– Minulla oli rakko kuin raskaana olevalla. Ramppasin vessassa koko ajan, hän kertoo IS:lle.

Äryneisyys purkaantui puolisoonsa Lorenz Backmaniin.

– Jotkut puhuvat murhanhimosta, Backman sanoo ja nauraa IS:n mukaan.

Aviomiehen ei edes tarvinnut tehdä mitään. Backmanilla alkoi kiehua yli mistä vain.

– On pakko poistaa itsensä tilasta, että toinen säilyy hengissä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Nina Backman

Kommentit

Oma kommentti