Nina Mikkonen uskoo: ”Timo T.A. aavisti kohtalonsa”

Nina Mikkonen aikoo jatkaa Timo T.A. Mikkosen omaishoitajana, vaikka omakin terveys reistailee. Toivoa Timon paranemisesta ei enää ole ja perheellä on yhä velkaakin.

Hymy kävi tapaamassa Mikkosia joulun alla Orimattilassa, rivitalohuoneistossa, jossa perhe on asunut vuokralla nyt joitakin kuukausia.

Timo on palliatiivisessa hoitovaiheessa. Se tarkoittaa sitä, että toivoa paremmasta tai parantavaa hoitoa ei ole, mutta oireita hoidetaan mahdollisimman hyvin.

-Timo ei muista enää mitään. Hän ei tiedä olevansa vammautunut tai edes olevansa sokea, Nina toteaa hiljaa.

Omaishoitaja-Ninan arkea sävyttää myös kahden erityislapsen huoltaminen teini-iän kynnyksellä. Hän on joutunut turvautumaan itsekin masennuslääkitykseen jaksaakseen päivästä toiseen. Hän tuntee silti olevansa selviytyjä. Hän on käyttänyt vähäistä vapaa-aikaansa puhujana eri tilaisuuksissa.

-Timon selkä leikattiin ennen kohtausta (aivoinfarktia). Timo ei ehtinyt kuntoutua leikkauksesta. Kuitenkin ennen leikkausta puhuimme läpi yön. Kaikki asiat käytiin läpi. Timo oli ollut jo pitkään stressaantunut ja tulevaisuus huoletti häntä. Olen varma että Timo jotenkin aavisti kohtalonsa, Nina toteaa Hymyn haastattelussa.

Lue koskettava tarina lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus (Reija Kokkola)
Kuvat:Matti Matikainen
Avainsanat: Nina Mikkonen, Timo T.A. Mikkonen

Kommentit

Oma kommentti