Nyt on hyvä uutinen suomalaisyrityksistä!

Konkurssit tulevat tänä vuonna vähenemään kaikkialla Pohjoismaissa.

Samaan aikaan varsinkin Tanskassa on nähtävissä muitakin myönteisiä signaaleja, kuten uusien kauppayritysten määrä.

Asiakastiedon pohjoismaisilta kumppaneiltaan kokoamat tiedot tammi-elokuulta ennakoivat, että konkurssiin tullaan koko vuonna 2015 asettamaan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa yhteensä noin 16 000 yritystä eli 11 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Kehityksessä suurin paino on Ruotsilla, jossa konkursseja tehdään eniten, mutta jossa toisaalta myös niiden vähentyminenkin (-14%) on tänä vuonna voimakkainta.

-Suomessa ennakoimme konkurssiin asetettavien yritysten määrän pienenevän viime vuodesta 12,5 prosentilla. Norjassa ja Tanskassa meno on hieman tasaisempaa laskun jäädessä vajaaseen kahdeksaan prosenttiin, kertoo myyntijohtaja Mikko Karemo Suomen Asiakastieto Oy:stä.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: konkurssi, liput, maa, Pohjoismaat, yritys

Kommentit

Oma kommentti