Nyt puhuu Jethro Rostedt: ”Suomen konkurssilait ovat sieltä mihin päivä ei paista”

Hymy tavoitti Turun pölyt jaloistaan karistaneen Jethro Rostedtin Espanjasta, Fuengirolasta. Haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan lehdestä ja näköislehdestä.

Kovana liikemiehenä tunnetun Jethro Rostedtin, 46, mennyt vuosi on ollut todella tapahtumarikas. Otsikoista on luettu vaikka ja mitä. Haettiinpa myös yksi Jethron lukuisista bisneksistä, liikemiehen kotipaikkakunnalla Turussa sijainnut ravintola, konkurssiin.

– No hei sun heiluville. Täällä Fuengirolassa sitä ollaan nyt pitkälti, mutta Turussa ja Suomessa tulee käytyä välillä. Mitä sitä kieltämään, tottahan se on, että mennyt vuosi on ollut yhtä myllerrystä, positiivisesta asenteesta tunnettu Jethro vakavoituu Olli Suomisen haastattelussa.

Kesäkuussa Jethro joutui sulkemaan Turussa sijaitsevan Studio-yökerhon. Lähes kaksi vuotta toiminut yökerho koki monen muun ravintolan kanssa koronapandemian mukanaan tuomat rajoitukset.

-Kävi niin kuin osasin odottaakin, eli ei tullut konkurssia, vaan asia raukesi. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että Suomen konkurssilainsäädäntö on aivan sieltä, minne aurinko ei paista. Kun firma menee ”konkkaan” lain mukaan pitää ottaa pesänselvittäjä, joka laskuttaa sen 500-600 euroa per tunti ja alvit päälle. Siinä se sitten selvittelee niin kauan, että vähätkin varat ovat varmasti menneet ja sitten vaan pillit pussiin. Ikävä kyllä tämä on nykypäivänä monen pesän kohtalo, Jethro huokaa. Lue juttu lehdestä.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jethro Rostedt, konkurssi

Kommentit

No mutta, kusetuksella Jeti sai Hjallikselta liki puoli miljoonaa. Kaipa siitä riittää lakimiehen liksaankin vähän.

Oma kommentti