Ohhoh! Tänne putkahti romanialaisleiri – suomalaiset kaikkosivat!

RomanikerjäläinenKevät on saapunut, ja niin myös eteläiseen Suomeen romanialaisturistit. Tänä viikonloppuna romanialaisten leiri syntyi Hymyn tietojen mukaan nelostielle hieman ennen Keravan-liittymää pohjoiseen päin mentäessä.

Leiriintyminen on tapahtunut autoilijoiden ahkerasti käyttämälle levähdysalueelle. Paikalla on Hymyn tietojen mukaan vieraillut tänään sunnuntaina poliisi, kun se sai yhteydenottoja kansalaisilta.

Leiri koostuu yli kymmenestä autokunnasta. Mukana on niin aikuisia kuin lapsiakin. Yhteensä leiriintyjiä on arviolta 30-40.

Paikalla on nähty avotulen käyttöä ja telttoja. Levähdysalueilla tämänkaltainen majoittuminen ja nuotioiden teko ei ole sallittua.

Keravan levähdysalue on ollut suosittu pysähdyspaikka esimerkiksi laivasta tulleille, sillä se sijaitsee Lahdentiellä ensimmäisenä taukopaikkana pohjoiseen suunnattaessa. Nyt suomalaisia autoilijoita ei ole paikalla näkynyt.

Kuvituskuva

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Romanialaiset, romanialaisleiri, ulkomaalaiset

Kommentit

Suurin osa kirjottavat sormet punaisina tänne, totuus on kuitenkin toinen. He haluvat romanit tänne kun eivät muuhun kykene. Täällä purkavat pahaa oloa eikä saa aikaan mitään muuta kuin ison lihavan riidan pienessä päänupissaan. Menkää tarjomaan niille vieraanvaraisuutta mielummin. Suotta te täällä kiukkuatte.

”älä opeta isääs nussimaan tai lukemaan”
Wau, asut maailman surkeimmas ja piennimäs pääkaupungis. Varo ettet joskus joudu ulkomaille. On vähän eri meininki ku kusises Stadis

romanialaisleirejä enemmän suomeen! tästähän tulee hyvää viihdettä kun seuraa ihmisten itkemistä! 🙂

Onpas värikästä ja rikasta boheemi elämää ihan kuin Ranskassa.. ai niin sieltähän ne häädettiin tai kuin kuin italiassauh jossa ne ei ole turvassa…

Eukot kerjää päivät rahaa ja yöt on myymässä itseään yökerhoissa. Näin yhden tytsyn rätti päässä kerjäämässä ja illalla se oli sitten itseään myymässä ravintolassa.

Ihanaa! Vihdoinkin Suomi on aidosti monikulttuurinen. Suomalaiset ovat niin väkivaltaista ja epärehellistä kansaa, meillä on paljon opittavaa inhimillisestä romanikulttuurista.

kuinka suomalainen luulee että h
än on tervetullut joka maahan juopottelemaan.tappelemaan .ym, ajatelkaa vähän-

suomipojat olivat samanlaisia ruotsissa.oikein tykättyjä,,,älkää vaan sanoko että töihin mentiin.samat oli kujeet ..

Kahelia sakkia tuntuu olevan…siis suurin osa näistä kommentoijista

ei juma välähti ideoista parhain, tuksu ja sen systäri +lappiartsi vois käydä antamassa pienen porno esityksen niille smuguille, ni eiköhän ne sen jälkeen lähtis sveduihin pummaamaan.

Kyllä romaneille täytyisi asunnot saada, ettei nyt sentään levähdyspaikalla tarvitsisi asua!

Miksei kukaan käy antaan niille lappua käteen jossa lukee Kataisen ja Stubbin kotiosoite otsikolla CAMPING…

Itävallassa ei rottia ja lokkeja ruokita. Eräät aktivistit kävivät kylvämässä vastaavan leirin ympärille kalanperkuujätettä. Saivat kaltaistaan seuraa ja haju oli sellainen, että lähtivät.

Just ajoin ohi siitä. Nuotio roihusi ja autoja oli paljon. Harva uskaltaa enää siihen pysähtyä.

samanlainen lande se Stadi on ulkomailta katsottuna landepaukkukansaa täynnä

Joo kyl mä osaan lukee, ongelma tais vaan olla sit siinä mku oon vimeks käyny siel landella 10v. sitten. sillon siel oli snagari.

Hyvä homma. Vihdoista viimein ne tajusi siirtyä kaltaistensa joukkoon Keravalle. Toinen leiri vielä Vantaalle ja Romanien integroituminen on onnistunut täydellisesti.

Itse olen paljon matkustellut maailmalla enkä ole ketään syntyperänsä takia tuominnut mut kyl tää hyysääminen saa jo loppua! Lähimmäistä autetaan ku pysytään mut kaikella on rajansa, eikö?

Se kuka sano et Stubbi mukaan oli aivan oikeessa. Myös Räsäsen ja pari muuta vois lähettää sinne kattomaan et mikä on meno.

Leiri ei ole snagarin puolella, opettele lukemaan hyvä mies uutisia.

onks ne Koffin uusii duunareita? pienil kuluil työsuhde leiri

taitaa mennä siellä olevalla snagarilla hyvin ku smugut postaa ympärillä !!

Jyrki ”niskalenkki markkinavoimista” ottaa nyt niska-perse otteen näistä manneloista, ja lähettää ne sinne mistä ne on tulleet…ja stubido voi mennä niiden mukana.

Kenen työ on valvoa, että lakia noudatetaan? Joku siitä tehtävästä tilin saa, jos ei hoida hommiaan.. Potkut!

Hienoa, että maahan on saatu pysyvästi uussuomalaisia siirtolaisia, jotka tulevat antamaan meille välttämättömän panoksensa kansantuotteen kartuttamiseen.

Ja rekkakuskit tykkäävät, kun ei enää voi rekkaparkeissa nukkua, koska heti tulee romanien diesel-auto vierelle ”tankkaamaan.”

Jos ongelmalle ei nyt tehdä jotain on vaan ajan kysymys kun joku ottaa oikeuden omaan käsiinsä ja tekee jotain radikaalia.

Hei vain Ruusut tulipunaiset.!
Ei hätää, ’Stubbi’ hoitaa siivouksen pysähdysaluella, ja taas voimme olla rauhassa.

Hyvä toveri ”Kansainvälinen”. Jos se on rasisimia, että kerrotaan suomalaiseen kulttuuriin hyvin huonosti istuvasta kerjäämisestä ja sitä harjoittavien tekemisistä, tunnustan olevani rasisti kun haluan siitä kuulla.

Katainen varmaan hoitaa tämänkin asian. Olemmehan EU:n mallimaa…..Kavereita ei jätetä.

Oma kommentti