Omenahotellin siivooja kuoli – asiakkaille siivoamattomat huoneet!

Porin Omenahotellissa sattuneen kuolemantapauksen vuoksi asiakkaat saivat siivoamattomia huoneita käyttöönsä juhannuksenpyhinä.

Hymyyn otti yhteyttä asiakas, joka teki varauksen Omenahotelliin eilen illalla internetin kautta. Hän sai asianmukaisesti ovikoodin, jolla pääsi sisään.

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun vastassa olikin siivoamaton huone.

-Kaikki oli sekaisin edellisen asiakkaan jäljiltä. Siitä sitten soittamaan helpdeskin numeroon, jonka löysin ovesta. Siellä vastasi Securitas, joka sanoi, että teillä on väärä numero ja että heidän pitääkin pyytää Omenaa ottamaan se ovestaan pois. Antoivat sitten toisen numeron, josta kuulemma vielä vastattaisiin ”pari minuuttia ennen kuin asiakaspalvelu suljetaan”, asiakas kertoo jännityksen hetkistään Hymylle.

-Siinä sitten soittamaan ja arvailemaan, että kestääkö akku ja ehtiikö asiakaspalvelu sulkeutua. Oli jo myöhä ja juhannuspäivä.

Asiakas tavoitti lopulta onnekseen Omenahotellin palvelunumerosta henkilön, joka oli joutunut puheluruuhkan takia jäämään hieman ylitöihin.

-Sieltä kyllä pahoiteltiin asiaa ja todettiin, että on nyt ollut vähän selvittelemistä, kun tosiaan siivooja kuoli ja huoneita jäi vähän siivoamatta ja asiakkaat ovat sellaisia saaneet, Hymylle kerrotaan.

-Lupasivat ottaa yhteyttä myös turvafirmaan, josta oli annettu help-desk-puhelinnumerosta kuulemma väärää tietoa minulle.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: kuolemantapaus, Omenahotelli, siivooja

Kommentit

Oma kommentti