Opettaja Teemu ei ole käynyt vuosiin kaupoissa, ruokalasku nolla euroa: ”Löydän kaiken roskiksista”

Ruokaa, juomaa, peseytymistarvikkeita, vaatteita… Helsinkiläinen kemian opettaja Teemu Arppe, 37, on löytänyt kaiken tarvitsemansa roskiksista jo kymmenen vuoden ajan.

Teemun tarinan kirjoittaa nyt painettu Hymy-lehti. Jutun on tehnyt Kai Merilä. Näin juttu lehdessä alkaa:

Kuinka moni myöntää katsoneensa joskus hieman paheksuvalla silmällä nähdessään ulkoroskista tonkivan henkilön? Minä ainakin myönnän. Sitä on mieltänyt dyykkaamista suorittavan henkilön olevan elämäntavoiltaan jotenkin huono, kenties juoppo ja vieläpä vaikka työtä vieroksuva yhteiskunnan ulkopuolinen loinen.

Tällainen ajattelu heitti kuitenkin kertalaakista häränpyllyä, kun kävin tapaamassa Suomen ehkäpä tunnetuinta roskisdyykkaria, kemianopettaja ja filosofian maisteri Teemu Arppea, alias Onni Tonkijaa. Alias-nimi tulee Teemun pitämästä suositusta aiheeseen liittyvästä blogista.

Teemun roskiksista löytämä ruoka on yleensä sellaista, joissa parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen.

– Tai sitten ruoka on ostajan mielestä mennyt pilalle ja sitä ei voi käyttää. En ole koskaan sairastunut, joskus on voinut hieman vatsaa vääntää. En ymmärrä ihmisten pelkoa ruokaa kohtaan. Ruokamyrkytykseen kuoleminen on Suomessa äärimmäisen harvinaista, sanoo Teemu.

Teemu ei juuri koskaan edes vilkaise löytämänsä ruokatuotteen päivämäärää. Hän tutkii samanarvoisesti sekä avaamattomat että avatut ruokapakkaukset.

– Selvitän maistamalla, onko se syötävää vai ei. Syömäkelpoista on riittävän suuri osa, jotta dyykkaus kannattaa.

Kaupoissa mies ei ole käynyt ostoksilla vuosiin.

– Viimeisen puolen vuoden ajalta ruokalaskuni on pyöreä nolla euroa

Jutussa todetaan, että Suomessa päätyy ruokaa roskiin noin 450 miljoonaa kiloa vuodessa. Lue mielenkiintoinen tarina lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: dyykkaus, jäte, roskisdyykaus, ruoka, Teemu Arppe

Kommentit

Oma kommentti