Osaako Dannyn ystävätär, Helmi, laulaa – kuuntele!

Helmi Loukasmäen laulu-urasta on puheltu jo pari vuotta, ja nyt siitä näyttää tulevan totta.

Tai urasta on vaikea mennä vielä mitään sanomaan, mutta ensimmäinen biisi on ainakin ulkona. Se on Taiskan 70-luvulla tutuksi tekemä Moi moi vain, joka löytyy tämän Mombasa-albumilta.

Parissa päivässä Helmin biisiä on kuunneltu Youtubessa nelisenkymmentätuhatta kertaa.

-Yksi unelmistani on nyt toteutunut! On ollut mielenkiintoista päästä oppimaan uutta ja kehittämään itseään. Olen saanut kunnian tehdä musiikkia yhdessä ammattilaisten kanssa. Kiitos siitä mestarit sekä muut, jotka halusivat uskoa minuun, Helmi kiittelee ja toteaa tästä olevan hyvä jatkaa kohti uusia unelmia.

Erityiskiitoksen saa Danny:

-Kiitos rakas Iso D, Helmi kertoo sydänten saattelemana.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Danny, Helmi Loukasmäki, Taiska

Kommentit

No joo, oli pakko kuunnella ja ei voi muuta kuin yhtyä edellisiin.

No huh huh. Luulin pienen hetken kuuntelevani Tenavatähti-ohjelmaa, enkä siinäkään parhaimmistoa. Sieluton, lapsellinen ääni. Ei se vaan riitä että ollaan artistin kanssa ”läheisiä”, kun ei ole kykyjä niin ei ole.

Ei sitä tulla laulajaksi ,jos ollaan jonkun artistin avustajana muutaman hetken..Helmin ääni on heikko ja hengetön minun mielestäni.. Karaokessa kuulee joka ilta huomattavasti parempia esiintyjiä. Olisiko mitään hankkia ihan oikea ammatti tai alkaa satsaamaan siihen avustajan hommaan. Se on kunniakas ammatti ja semmoisia tarvitaan. Iskelmä taivaallamme on suuri joukko ikä-ihmisiä ja aikaa oloa avustajia tarvitaan..

Oma kommentti