Oulun laulava poliisi Petrus Schroderus ihastuttaa tulkinnoillaan: Lohtua pandemian keskelle

Oululainen poliisi Petrus Schroderus kajautti Rakastan elämää -kappaleen YouTubessa, kun Suomessa vuosi sitten otettiin käyttöön valmiuslaki ja todettiin poikkeusolot.

Tunteikas musiikkiesitys oli julkaistu poliisin YouTube-kanavalla tuomaan ihmisille toivoa ja iloa koronapandemian keskelle.

– Rakastan elämää -kappale oli tarkoitus julkaista vasta juhannuksen alla ennaltaehkäisemään hukkumiskuolemia. Koronapandemia loi sille kuitenkin suuremman sosiaalisen tilauksen, vanhempi konstaapeli Petrus Schroderus sanoo Hymyn painetun lehden haastattelussa, joka on päätoimittajamme Mika Lahtosen käsialaa.

Nykyään Schroderus tunnetaan koko valtakunnassa Oulun laulavana poliisina. Kaikki sai alkunsa lapsena, jolloin hän oli kiinnostunut musiikista. Lapsuudenkodissa oli paljon levyjä ja kasetteja.

– Sain kaiken musiikkiin liittyvän, minkä halusin. Isä osti Philipsin cd-soittimen, jonka mukana tuli valtava kansiollinen levyjä. Kiinnostus musiikkiin kasvoi koko ajan.

Schroderus toteaa, että laulamaan opitaan matkimalla. Hän otti mallia muun muassa italialaisesta oopperalaulajasta, Luciano Pavarottista.

Schroderus oli nuorena konstaapelina Oulun poliisilaitoksen poliisikuorossa ja hän alkoi ottaa laulutunteja. Vuonna 2004 hän voitti arvostetun Timo Mustakallio -laulukilpailun. Sen myötä poliisitenori pääsi töihin Kansallisoopperaan.

– Otin poliisin hommista virkavapaata ja muutin Espooseen, kunnes vuonna 2012 palasin Ouluun takaisin poliisiksi.

Hymyssä Petrus kertoo niin kiperistä kuin positiivisistakin kokemuksistaan poliisityön varrella.

Yksi positiivisista on erään elinkautisvangin tarina.

– Jengirikoksia tehneellä miehellä oli yksi juttu, josta hän oli epäiltynä. Minulle kävi heti selväksi, etteivät asiat ole niin kuin on väitetty. Näytti siltä, että hänen päälleen yritetään saada koko juttu. Kuuntelin hänen versionsa tapahtumista, ja ymmärsin, että toinen osapuoli oli vetänyt meitä linssiin oikein kunnolla.

– Kyseinen elinkautisvanki totesi minulle jälkeenpäin, ettei ikinä unohda sitä, että kohtelin häntä reilusti. Mies kertoi, että palautin hänen uskonsa poliisiin.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: laulava poliisi, Oulu, Petrus Schroderus, Rakastan elämää

Kommentit

Oma kommentti