Paula Koivuniemi kyrsiintyi Madonnaan

Madonna konsertoi hiljattain Suomessa. Naisen MDNA-kiertue on herättänyt paljon porua ympäri maailman lähinnä väkivalta- ja seksikohtauksillaan, joiden katsotaan olevan joko liian ennalta nähtyä Madonnaa, tai muutoin vain kypsään ladyikään ehtineelle maailmantähdelle sopimatonta performanssia. Esimerkiksi Britanniassa suuri joukko yleisöä marssi kesken konsertin ulos.

Suomen-konsertissa Madonna antoi odottaa jostain syystä itseään, kuten pop-diiva ikään. Konsertin piti käynnistyä iltayhdeksältä, mutta Madonna liihotteli lavalle vasta runsas tunti myöhemmin.

Tämä ja muukaan konserttianti ei ollut kaikkien mieleen – myöskään Suomessa. Osa porukasta lähti paikalta kesken kaiken.

-Yksi heistä oli Madonnaa seuraamaan tullut suomalaistähti, nimittäin Paula Koivuniemi, Hymylle juorutaan.

-Paula malttoi toki kärsimättömänä odottaa Madonnaa lavalle yli tunnin, mutta kun konsertti alkoi, hän ei kauan paikalla viihtynyt. Paula lähti kälppimään nyrpeän oloisena, Hymylle hekotellaan.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Madonna, Paula Koivuniemi

Kommentit

Oma kommentti