
Pauli Hanhiniemi. Kuva: Mika Heikkilä/Otavamedia.
Alavudelta kotoisin oleva artisti Pauli Hanhiniemi, 60, ja Kolmas nainen ovat yksi Suomi-Rockin peruspilareista.
Juttu on julkaistu painetussa Hymy-lehdessä tammikuussa 2025.
Muusikko Pauli Hanhiniemi, 60, nauttii päivällistä Espanjan Fuengirolassa sijaitsevan Ravintola Kukon bäkkärilla ennen illan keikkaa. Ankeassa muutaman neliön kokoisessa varastohuoneessa ilma meinaa loppua kesken ja glamour on kaukana.
Hanhiniemi liittyi vuonna 1980 bändiin nimeltä R.A.S.A. Siinä soittivat basisti Raimo Valkama, kitaristit Sakari Pesola ja Jyrki Oksaharju sekä rumpali Pasi Kallioniemi. Laulusta vastasi Timo Löyvä yhdessä koskettimia soittaneen Hanhiniemen kanssa.
”Kun Löyvä halusi kitaristiksi, niin minä aloitin solistina. Silloin syntyi Kolmas nainen”, Hanhiniemi muistelee.
Kaksi vuotta myöhemmin Kolmas nainen osallistui Rockin SM-kisoihin. Kilpailu oli siihen aikaan yksi parhaista tavoista päästä levy-yhtiöiden luupin alle. Kilpailun taso oli vuonna 1984 korkea. Englanninkielistä hard rockia soittava Peer Günt vei voiton, Kolmas nainen oli toinen ja Keba kolmas.
”Peer Günt oli valmis lähtemään tien päälle välittömästi. Heillä oli hyvä energia, mutta tiesimme, ettei Peer Günt lähde kehittämään mitään uutta. Me taas olimme kokeilunhaluisia ja olimme valmiit myös odottamaan menestystä. Emme halunneet myöskään kopioida muita”, Hanhiniemi sanoo.
Monien bändien nimet ovat eksentrisiä. Kolmas nainen ei äkkiseltään sano mitään, mutta Hanhiniemen kertoo nimen taustan, niin se on looginen ja järkeenkäyvä.
”Bändi on riesa, jonka ehdoilla mennään. Se on parisuhteen kolmas nainen”, Hanhiniemi toteaa.

Pauli Hanhiniemi. Kuva: Mika Heikkilä/Otavamedia.
Viisi lasta
Hanhiniemen ensimmäinen avioliitto ex-vaimon Teijan kanssa kariutui lähes kymmenen vuotta sitten. Heillä on kolme aikuista lasta. Hänellä on myös entisen puolisonsa italialaisen Ilaria Tuccin kanssa yksi alle kouluikäinen lapsi sekä kuopus naisen kanssa, jota hän ei koskaan esitellyt virallisesti julkisuudessa.
Hanhiniemen mukaan hänen kolme ensimmäistä lastaan kärsivät isän keikkaelämästä siinä mielessä, ettei hän ollut viikonloppuisin kotona, kun taas nykyiset lapset nauttivat isän viikonloppuvapaista.
”Olen elänyt vähän boheemimmin kuin tavallinen ihminen, mutta en ole koskaan viettänyt keikkailun ulkopuolella rock´n´roll -elämää. Olen hakenut lapset koulusta ja viettänyt heidän kanssa aikaani. Nykyisin suunnittelen keikkani siten, että minulle jää tarpeeksi viikonloppuvapaita. Se on tietenkin taloudellisesti raskaampaa myös bändikavereille, kun en lähde kaikkina viikonloppuina keikalle”, Hanhiniemi myöntää.
Hanhiniemen mukaan niin aikuiset kuin pienemmät lapsetkin tulevat hyvin toimeen keskenään. Hän saa apua kolmelta ensimmäiseltä lapselta kahden nuorempaan hoitoon.
”Se on ihan mahtavaa. Ällistyttävän hyvin olemme kaikki kasassa. Läheistenhän takia täällä eletään.”
Hanhiniemi uskoo olevansa leppoisa perheenisä, ja lapset pitävät pään kasassa. Hän ei kuitenkaan halua jakaa oppejaan isyyden soveltamiseen. Hänen omat lapsetkin ovat saaneet itsenäisesti valita tulevaisuutensa.
”En ole perheasioiden erikoisasiantuntija, mutta minulle asiat ovat siunaantuneet tällä lailla. On monta tapaa hoitaa isän rooli”, Hanhiniemi toteaa.
Spesiaali triplakeikka
Hanhiniemen toinen tunnettu bändi on Perunateatteri. Maestron mukaan monet sekoittavat sen musiikin Kolmannen naisen musiikkiin. Perunateatterin yksi tunnetuimmista kappaleista on Yksinkertaista. Nimi ei välttämättä sano mitään, mutta kun sen kuulee radiosta, niin muistaa kuulleensa kappaleen useasti.
Kuusikymmentävuotispäivänään 8. marraskuuta Hanhiniemi veti Tampereen Tavara-asemalla molempien bändien kanssa noin viisi tuntia kestäneen spesiaalikeikan. Keikkojen välissä Hanhiniemi soitti yleisölle myös akustisesti.
”Keikka myytiin kolmessa päivässä loppuun. Tavara-asemalla oli 1 200 katsojaan eli sali oli ihan täynnä”, Hanhiniemi iloitsee.
Hanhiniemi osallistui vuonna 2013 Nelosen Vain Elämää -ohjelmaan. Hän myöntää, että ohjelma oli hänelle uran edistämiskeino. Hanhiniemen mukaan nykyiset solisteja suosivat tosi-tv-ohjelmat kuten Idols tai The Voice of Finlandtasapäistävät musiikkia. Artistin mielestä nykyinen esille nosto- ja esiin pääsy kulttuuri vääristää alaa. Hanhiniemelle oli heti alussa selvää, että hän haluaa soittaa bändissä, koska se on hyvä tapa toimia.
”Bändi ei tarvitse johtajaa, vaan primusmoottorin. Bändi perustuu vuorovaikuttamiselle, jossa jokainen jäsen hoitaa oman tonttinsa. Yhdessä soittaminen on inspiroivaa hommaa, kun keskinäinen innostus ruokkii toisen soittoa. Pelkään, että nykyinen musiikkikulttuuri tappaa bändit”, Hanhiniemi sanoo.
Kiertue-elämä on kuluttavaa. Kolmas nainen hajosi vuonna 1994, mutta yhtye palasi keikkalavoille 15 vuotta myöhemmin ja on julkaissut sen jälkeen kolme levyä.
”Onneksi tulimme järkiimme”, Hanhiniemi sanoo ja naurahtaa päälle.

Pauli Hanhiniemi. Kuva: Mika Heikkilä/Otavamedia.
Ainainen ruutupaita
Hanhiniemi on koulutukseltaan piirtäjä-artesaani. Kameran edessä hänellä syntyy omia ideoita kuvista.
”En ole suunnitellut levyjemme kansia, mutta olen ideoinut ja hyväksynyt niitä. Paha minuun iski -levyn kannen taiteellinen työnjohto – eli minä – toimi katastrofaalisesti”, Hanhiniemi myöntää.
Levyn kanteen on kuvattu naimisissa olevan naisen punaisen minihameen helma, jonka alapuolelta näkyy vilaus verkkosukkahousuilla verhotuista jaloista.
Hanhiniemi palkittiin musiikillisista saavutuksistaan vuonna 2020 Erikois-Emmalla ja vuonna 2007 hän voitti Juha Vainio -sanoituspalkinnon. Hanhiniemi on kirjoittanut tekstejä muun muassa Yö-yhtyeelle, Popedalle, Tiktakille, Heikki Silvennoiselle ja Pate Mustajärvelle.
”Hanhiniemi on merkittävä suomalainen runoilija, jonka sanoituksissa on hyvää tarinaa. Hän on kansan oma poika, joka tuo valoa ja hyvää mieltä. Uniikki persoona, jonka päällä flanellipaita pysyy ikuisesti, Junnu Vainion poika”, palkintoraadissa istunut Ilkka ”Ile” Vainio kehuu Hanhiniemeä.
Kommentit
Oma kommentti