Pave Maijasen serkku Masa Maijanen muistelee maestroa: ”Viimeinen iltamme oli miellyttävä”

Lämpimät muistot piirtyvät mieleen, kun Veli-Matti ”Masa” Maijanen, 59, herkistyy muistelemaan viimeistä kohtaamistaan viime tammikuussa edesmenneen serkkunsa, muusikkolegenda Pekka ”Pave” Maijasen kanssa.

Se tapahtui alkuvuodesta 2020, kun Pave kävi yhdessä Liisa-vaimonsa kanssa vierailulla Masan luona. Sen jälkeen serkukset eivät enää nähneet, mutta he pitivät yhteyttä tekstiviestein.

– Se oli miellyttävä ilta. Pavella oli pilke silmässä ja hän oli hyvällä fiiliksellä. Kävimme läpi vanhoja valokuvia ja puhuimme paljon. Hän tykkäsi vaimoni tekemästä pottumuusista ja kalasta, vaikka sairauden takia hänellä oli jo silloin vaikeuksia nieleskelemisen ja pureskelun kanssa, Masa muistelee.

Syömisvaikeudet johtuivat hermoja rappeuttavasta ALS-sairaudesta, jonka diagnoosin Pave oli saanut talvella 2018. Lopulta suru-uutinen tuli tammikuun 16. päivänä viime vuonna. Pave oli kuollessaan 70-vuotias.

– On aina surullista, kun mies lähtee ennen aikojaan… Vieläpä tuollaisen taudin myötä, jolle ei voi mitään. Samalla tavalla lähti myös Paven isoveli, jolla oli syöpä, Masa harmittelee.

Sairauden takia Pave joutui jättämään soittohommat, kun kädet eivät enää toimineet entiseen malliin. Se oli kova paikka myös Masalle, joka aikanaan soitti bassoa Pave Maijasen kokoonpanoissa.

– Olisi ollut mahtavaa päästä vielä soittamaan ja levyttämäänkin yhdessä. Jos se olisi ollut vain teknisesti mahdollista, huokaa Masa.

Lue juttu kokonaan lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Avainsanat: Masa Maijanen, Pave Maijanen, Veli-Matti Maijanen

Kommentit

Oma kommentti